8.1.2013

Harmaata evriveör

Pilvistä ja harmaata, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Vesikeleistä ollaan päästy, lunta taivaalta tiputtelee - onneksi. Viikon päästä Tamminäyttely, ja Venus ei ole enää räjähdellyt :) Pieniä tuppoja siellä sun täällä, isommalta vahingolta ollaan säästytty.

Poikasilla kivaa, kun sai irrotella!

Koko kööri ulkoilemassa, Kurkokin vapaana :)

Tukkapöllyä kiukku-iitalle.

Kurko on juossu jäällä matkassa vapaana, pitkänhuiskea hevosten juoksutusliina perässään. On helppo polkaista päälle jos korvat katoaa, tai sitte on kätevä vaan käydä metästä poimimassa se mukaan kun on kiertyny johonkin puuhun. Korvat on (kop kop) tähän asti pysyny päässä, milloin joulukinkun - milloin raakan jauhelihan voimin.




Nyt tiedossa rekikoiraihmisten tilitystä:

Käytiin me eilen ajelemassakin, maailmankaikkeuden paskin reenikerta. Kuskilla paloi käry millon omaan toimintaa, millon reitteihin, millon mihinki. Ja lähin ihan väärään aikaan liikenteeseen, justiin sillonku on kaikista eniten liikennettä - koululaisia, töistä pääsijöitä, linkkureita, kaikkea! ARGH.

Kerrankin, Kurkon työskentelyssä ei ollu mitään sanottavaa, paitsi se söi yhen oksennuksen tien laidasta kun pysäytin porukan odottelemaan vastaantulijaa....... Slurps?

Dimmulla selkeesti ei riittäny paukut, kunto loppuu, pehmeä ura, selkä ei kestä? Venus perseili hetkittäin, mutta palautin sen sitten perseilyn jälkeen Kurkon pariksi pyörään niin alkoi tapahtumaan.

Matkaahan tuolle reissulle ei tullu juuri mitään, mutta aikaa meni sitäki enempi. Lunta oli meidän tavallisella reitillä koirien mahoihin asti, tuntui välillä että päästän koirat vapaaksi ja pilkon pelkällä raivolla reen palasiksi. Huomasin just kuinka vaikea sitä on ohjata, se kyntää keula pystyssä kun ura on niinku pehmistä.

Kotiintullessa ei auttanu muu kuin itkut puhaltaa, illalla oli niin huono omatunto että piti iltapalaksi koirille antaa grillimakkarat.. Eihän ne koirat tahallaan tuommosta tee. Reenin vähyyttä, kunto pääsee rapistumaan. Kaikki syy minun. Mutta jos vain omistaisin auton, veisin Dimmun ja Venuksen Ivaloon juoksemaan, siellä saisivat säännöllistä reeniä ja pääsis koirat työnsyrjään kiinni.


Suuttumuksen laannuttua uskalsin katsoa ne muutamat hullut kuvat kamerasta, ja olihan siellä tämmönen joka nostatti mieltä. Tässä kuvassa ollaan jäällä, Kurko taas häntä puolitangossa VETÄÄ. Voi minä odotan niin niitä kevätkelejä, kun kelkkaurat on kovonu ja arska paistaa ja ja ja ja...

Meneekö sinulla ikinä hermot koiraharrastusten kanssa, kun syy on omassa navassa? Olin eilen jo ihan valmis tekemään myynti-ilmoitukset pojista ja laittaa Venuksen berberiin postimerkin. Älytön polte siitä, kuinka paska koiranomistaja ja harrastaja olenkaan. Kävin hetken potkiutumassa sängyssä niinku pikkupenikka, pyyhin limat poskilta ja sitte helpotti.

Ne on taas näitä päiviä, luulempa etten ole ainut jolle näitä tunteita nousoo kerran-pari vuoteen.

7 kommenttia:

  1. <3 Höpsö Mullakin joka toinen viikko kamala syyllisyys ja itsesääli ja ja ja surkeus, kun ei repee kaikkeen ja sitten jos repee treeneihin, niin kaikki menee vituiks ja koira raukkahan siitä itseensä ottaa, vaikka kuinka yrittää tsempata.... ne kyllä tietää jos omistaja pettyy tms. Nyt sairastaessa mietin ykskin yö että laitan haukun takaisin kasvattajalle, kun en pysty edes lenkille toista viemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos meillä tulee vielä yhdessä näitä ajatuksia niin pakataan koirat yhessä uuteen elämään? :D vai pitäskö meillä kunnostautua ja alottaa uus elämä?? :D

      Poista
  2. Täälläkin on koiran omistaja joka potee samallaisia tunteita :D joka viikko ainakin kerran... että teillä menee helpommin :D

    VastaaPoista
  3. Voe tokkiisa, ei tuosta taia montaa päivää olla ku hermoilin vetolenkillä ku ei mikkään sujunu. Jäi lyhyeksi se lenkki mutta seuraavalla kerralla sitte taas meni paremmin ja muutit toimi hienosti enkä itekkää kämmänny mitä nyt nurin ajoin metässä :D

    Mutta nuo hetket siis on tuttuja, kun aattelee omaa paskuuttaan tai kun tekis mieli sulloa koirat laatikkoon ja postittaa alaskaan :P onneksi ohimeneviä mielenhäiriöitä..ei tätä elämäntyyliä/ hulluutta ilman enää osais kyllä elellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sitte pahimman itkuraivarin jälkeen kotona mietinkin että kenen turkkiin minä poskeni sitte kuivaisin, jos en koirien? Tai kenen kanssa lähtisin iltavuoropäivinä hömpöttelemään mettään? Tai kuka söisi lattialle tipahtaneen juuston tai kinkun?

      Ehkäpä tämä ärsytytyspäivä oli ihan hyvä, ainaki tuli todella selväksi että missä pitää parantaa :) Mutta huskyihmisten vertaistuki on parasta, etenkin kun painitaan samojen ongelmien kanssa.

      Poista
  4. Tiedän kyllä niin tuon tunteen kanssa! Välillä menee vetolenkit ihan mielettömän hienosti ja välillä tekis mieli jättää reki ja koirat tien poskeen... Mutta eipä niitä ilmankaan voi elää... :) Mulla on ehkä tänä talvena hieman lisää kärsivällisyyttä tuonut tuo keulilla juokseva akita, kun se ei ihan oikiasti ole ees vetokoira, mutta parhaansa se aina yrittää ja intoa piisaa!

    Ja vielä tähän lisäks; sul on huippu kiva blogi ja ihanaiset huskit! :) Näin kateellisena saan lukea tätä täältä Länsi-Suomen suunnalta, kun oon niin monta vuotta jo haaveillu kuin hienoo olis asua pohjosissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pitäs saada koira, joka juoksee kokoajan innolla keulassa. Tai sitte pitäs vaan ajaa niin paljon että joku noista tulee ihan vimmatuksi ja alkaa toimia niinku pitääki :D Mut omaa laiskuuttahan se on, koirilla ei ole kuntoa tarpoa reki ja emäntä perässä pehmosella uralla, ja taidothan ne ruostuu kun reki vaan seistä näpöttää tuossa pihalla seinää vasten.

      Mutta enhän minä asu pohjoisessa, Suomineidon lanteilla :D Mutta kyllä minä täällä viihdyn, että en lähtisi poes ihan pikkukummassa. :)

      Poista

Jätähän terveisie, niistä myö tykätään!