26.5.2011

Sadepäivän iloista karkailuun

Olipa kerran makkaranpaistoreissu, van eipä oo enää toista kertaa. Käytiin porukalla viime perjantaina vähemmän käytetyllä retkeilyreitillä, ja siellä sijaitsevalla laavulla. Makkaraa paistamassa, kuvaamassa, viihtymässä, koiraa juoksuttamassa. Kurkku pysy hienosti vapaana, tuli välittömästi kun kutsuin (kinkkusuikaleet houkutteli edellisen päivän paaston jälkeen). Kyllähän se pilisteli ympäriinsä ja revitteli mielissään remmilenkkeihin turhautuneena, mutta kauas ei menny.

No, sittepä ku lähettiin käpyttelemään poispäin niin kävelin Kurkon kanssa eri reittiä kuin muu joukkio. Noustiin helekkarin korkealle harjulle, josta näky kivasti koko järvi harjun notkot - kaunista! Eipä vielä nuolaista ennenkuin tipahtaa, Kurko pysy edelleen kivasti parin metrin päässä minusta, tuli välillä tarkastamaan kinkkupussin sisällön (tai oikeastaan joka kymmenes sekuntti).. Olin tietenki onnellinen että sillä on parantunu kuulo korvissa ja luoksetulo vahvistunu. Se siitä sen kestävyydestä, harjun "pohjalla" oli kolme kpl poroja...... Sinneppä se jätkä paineli pää viidentenä ja häntä kuudentena jalkana.. Ei auttanu enää huudella, soittaa vaan muulle porukalle että koira lähti tokan perään.

Jäätiin sitte autolle odottelemaan, polteltiin kessut ja huudeltiin aikamme. Ei näy, eikä varsinkaan kuulunu mitään. Kurko poroineen oli justiin alatuulen puolella, ei siinä tuulessa ois varmaan kuullu huutoja hiekkamontun pohjalta. Höylättiin hiekkateitä sinä iltana lähes 200km, kierreltiin ja huudeltiin. Käytiin välillä tankkaamassa auto kylällä, ja tultiin takasin ettimään. Jätin häviämispaikalle ruokaakin, niihin ei oltu koskettu ollenkaan. Kaksi näköhavaintoa kyläreissun jälkeen - ja jumalatonta tuskaulvontaa. Olin ihan varma, että Kurko on ottanu niin hienosti osumaa sorkasta että se tekee kitukuolemaa kuusenpersiessä. Itkuhan siinä pääsi. Huoli senkun kasvoi, kun näki miten huonosti koira liikkui, muttei tullu näkysälle ku mentiin näköhavaintopaikalle.

Jatkettiin etsintöjä lisävoiminkin, puoleenyöhön asti. Sitte annettiin periksi kun Kurko ei enää vastannu karjumalla meidän huutoihin. Ei siinä auttanu ku jättää ruokaa autopaikalle ja lähteä kotiin. No, pienen ihminen iso kroppa täynnä huolta ja itkua - lähdin kotiin. Ei puhettakaan unesta - saatika rauhallisuudesta, ei siinä voinut herrajumala olla aloillaan, kun minun elämän yksi tärkeimmistä tukipylväistä oli avuntarpeessa tuntemattomassa maastossa - ehkä loukkaantuneena - juuri silloinkuin ku se minua eniten tarvitsis?? Ette te lukijat usko, miten avuton ja heikko minä silloin olin, Kurko on niin monessa ollu minun kanssa mukana. Ja nyt sitte ku sille tapahtuu, minä vaan voin avuttomana seistä puhelin kourassa vetää ketjussa tupakkia että hermot pysyy läjässä. Onneksi sillä oli huomioliivit numeroineen päällä, kaulapanta ja numero siinäkin.

Loputtomalta tunnostaneen yön jälkeen puhelin soi pikkusen jälkeen viiden aamulla. Vanha, karkea miesääni tiedusteli itseään esittelemättä: "Onko sinulta karannut koira?" Sillä samalla lauseella olin jo vetäny ulkokamppeet päälle, ja äkkiä kohti autoa. Koira oli kunnossa, ja papparainen suostui pitämään koiraa sen aikaa aloillaan kunnes päästään paikalle. Olin ihan kuolemanväsynyt - mutta ei voinut nukkua ennenkun näen ja tunnen koiran olevan taas lähellä.

Päästiin perille - Kurko oli menny samalle laavulle missä oltiin aikasemmin oltu,  mutta tullut sinne niin oudosta suunnasta papan kertomuksen mukaan, että saa vaan miettiä missä kaikkialla se koira on kulkenut. Kurko oli väsynyt, tuli mun säärtä vasten nojailemaan ja pisti maaten. Kiittelin löytäjää, ja sitä että kehtasi soittaa siihen aikaan aamulla. Kun saatiin koira konttiin, oisin voinut nukahtaa samantien. Kotona sitten, koira kiskasi litran vettä kertaheitolla huiviinsa ja paineli nukkumaan. Kipeä se oli etupäästä, käveli tosi kankeasti. Muuta vaivaa sille ei tullut - onneksi.

10 tunnin maanpäällinen helvetti oli ohitse <3

Purkki hetkeä ennen katoamista..

Vähä isompi karvanoppa.. ;)

14.5.2011

Maitojunalla kotio

Valmiiksi silvottulle sohvalle on hyvä tehdä paluu.



Kurko viihtyy permannolla..


Paluu kotiin ei tarkoita tässä tilanteessa kotiinjäämistä, omistajan oma isi viettää kesälomaa elokuulle asti meidän mökillä, ja Dimmu pääsee nyt sinne kaveriksi kera Jarppi-mummelin :) Asunnon metästys jatkuu edelleen, ja sittenkunhan se sopiva känppä on löytyny, pääsee poijjat taas ulkokoiriksi.

Jaro täytti perjantaina 9 vuotta, oli mökillä käynyt itsensä ruokkimassa roskapaikalla - liene ollut "aamiainen sänkyyn"-meininki menossa :)) Hyvvää eläkeläiseksitulemispäivää iki-mummu <3



5.5.2011

Pyöräreenie ja lomahommie!

Terve taas!

Mukavie nämä päivät ku on viileämpää. Illat varsinki, tuntuu hyvinki vilposilta. Koirille helpompi keli juosta. Dimmun karvalakin ja villahousujen paljouven takia on käyty lyhyemmillä lenkeillä, sillä tahtoo siltikin ylikuumentua. Onneksi löydettiin semmonen mukava alle kymmenen kilometrin lenkki, jossa mukavasti vaihtelevat maastot. On soratietä, on hiekkatietä, on asfalttia, on asutusta. Ja mikä parasta, isoja kuralälly-lätäköitä! NAMM!

Lälläripoijjat käsipohjaa uimassa!

Eilisiltainen lenkki oli todella poikkeuksellinen. Kurko veti häntä suorana koko reissun, kun taas Dimmulla oli haistapaska-asenne heti alkuräjähdyksestä kotiinsaapumiseen. Se lönkytteli vaan ja maisemia vilkuili, narttuja oli äänistä ja ojannuuskimishaluista päätellen ollu liikenteessä - onneksi sekin ainut kassi ottaa kohta ja lähtee.. :D Kurkolle satoja ellei tuhansia rapsutuksia tästä  hyvästä, ehkä se vielä kuitenki haluaa olla rekikoira. Tai Helkamanhinaaja?

Persepuristusta pehmeässä ylämäessä

Kurkkupurkki vääntää, Dimmu tuli rättinä perässä

Dimmu lähtee vähäksi aikaa paimensekaiseen laumaan Hyrynsalmen Moisiovaaraan. Sille on tämä muutto ja kaikki ottanu niin mielen päälle, että alan ehtimään semmosta koirattakasinulos-ominaisuuden omaavaa asuntoa. Yksi onkin kiikarissa, katotaan että miten käy, lykkyö pyttyyn! Dimmun mielestä edes pisimmät lenkit tai isoimmat kongit ei riitä pitämään mielenrauhaa yllä, muori ei tule kotiin vaikka kuinka repisin siltä sohvan tai söisin sen tavarat. Kurko on vain mielissään ku voi kölliä koko päivän kenenkään häiritsemättä, näkee todennäkösesti unta niistä itsestään aukeilevistä jääkaappien ovista.. ;) Muutamia viikkoja menee taas yhden koiran voimin, mutta parempi ajatella koiran parasta - kuin tuota reikää mahassa jota navaksikin kutsutaan.



Sateinen torstai-aamu ja aamupäivän unet:




Valmiiksi jo ikävöin tuota itku-iivaria kotiin.
Outa poeka, muori tulloo hakemaan muutaman viikon päästä kottiin <3 

2.5.2011

Show must go on!

Ompahan melekonen kirjotusväli tullu - ihan unehtunu koko blogi kokonaan! Noh, on tässä melkosta hullunmyllyä elämä ollutkin. Myö hiskien kanssa kolmestaan muutettiin omaan asuntoon. Elämänmuutos näyttäisin eritoten olevan tuolle itku-iikka Dimmulle vaikeinta. Se on muutosta ja minun stressistä vetässy herneet nokkaansa ja päätti ruveta tekemään inventaariota minun tavaroista. Poeka on syöny nelisen viikkoa oloa rauhoittavia nappisia, van ei niillä näytä olevan oikeen minkään valtakunnan vaikutusta. Aamuiset tunnin irtijuoksutukset, kongit ja namien piilottelut ei näytä tuottavan tarpeeksi aktiviteettejä työpäivän ajaksi. Häkittäminen ei sovi tämmösessä luhtitalon alemman kerroksen vaihtoehdoksi, koska minulla sattuu olemaan näitä naapureita sivulla, vieressä ja ylhäällä. Ja kuka tietää miten Dimmu ääntänsä käyttää - ei todellakaan haluaisi olla seinän takana kuuntelemassa kun yksi valittaa elämäänsä 8 tuntia. Meneekö se tilan rajaamisella ja enemmällä huomiolla ohi ajan kanssa, vai pitääkö käyttöön ottaa jotain muuta? Jaa-a, en haluaisi kiusata koiraa enkä naapureita yhtään enempää.

Hiskit muutti nyt niinkun ulkokoirista sisäkoiriksi, on varmasti outoa yhtäkkiä olla pelkästään in-da-house kun aikasemmin sai kellotella pihamaalla ja pitää ympäristöä silmällä. Kurkosta tästä muutosta oli vaan pelkkää plussaa, on lähempänä jääkaappia ja emäntää (joka annostelee nykyään vain kerran päivässä ruuat!!!).. Laitoinkin uutta kämppää hakuun, semmosesta kohteesta jossa voisi hiskit edes työpäivien ajan olla ulkona - helpottaisi elämää ihan saakelisti. Edellisellä viikolla meillä oli kylässä Herra ja Rouva Pyllymysli. Onneksi tämä porukka vieraili vain Kurkon suolistossa, van riitti sitä paskaa ja pahaa hajua yhestäkin koirasta :D

Ollaan tosissaan vaihdettu maisemaa, ja vaihdettu vetopeli reestä pyörään. Lämpimät kelit on ollu hidasteena, pojat kun ei raski miksikään luopua noista talvimallin karvoistaan.. Päälle päätteeksi muutamia kuvia eiliseltä pyöräreissun juoma- ja hengähdystauolta: