22.1.2015

Millainen on hyvä johtaja?

Vierailin alkuviikosta tuolla Kuopion hoodeilla, käytiin ajamassa kutosen narttuvaljakko pimenevässä ja pakastuvassa illassa. Lenkin jälkeen läsähti ilmoille mielenkiintoinen ja omia pohdintoja kaiveleva kysymys, millainen on hyvä johtajakoero? Oon jo aikasemmin sitä miettiny, mutta olen vaan ajatellu että mulla on kasa paskaperserakkeja joilla ei tee mitään. Mutta pieni keskusteluhetki avasi silmät uuvelleen.

Minä, jolla kolme erilaista rekikoiraa; Yks tekis töitä mutta fysiikka ei anna periksi, yks joka ei tee töitä kuin kuun tiettynä asentona, yks joka tekee töitä vaikka henki menis. Kaikki noista kykenee johtajan paikalla menemään, kukin tyylillään. Mutta onko joku niistä toistaan parempi, kuka on se paras? Kuka on määritellyt hyvän johtajan ominaisuudet ja kriteerit? Onko kaikki hyvät johtajat samanlaisesta muotista puristettuja? Vai onko johtajan hyvyys musherin silimässä?




Ja niin, millanen johtaja millaiseenkin ajeluun? On kisoja, retkiä, jengaa, sprinttiä, pitkää matkaa jnejnejne. Onko se hyvä johtaja aina keulassa, aina ja iänkaikkisesti?

Korvieni välissä liikkuu tähän aiheeseen liittyen niin paljon eri ajatuksia, etten saa niitä järkevästi puettua sanoiksi. Koitan parhaani, kun esitän oman näkemykseni hyvästä johtajasta.

Minun pieni valjakkoni, ei ole nopea, sillä ei voiteta kisoja. Se ei kiidä tarmokkaasti kuvankauniiden maisemien läpi tunnista toiseen. Me ajetaan pikkumatkoja pikkuporukalla, ja siihenkin tehtävään tarvitaan sopiva liideri. Tuntuu että olen aina aliarvioinut omien koirieni kykyä mennä kärjessä, kai olen luullut että muiden kisajohtajat tekee täydestä laukasta vaikka takaperinvoltin, koirat tottelee musherin käskyt kuiskauksesta ja ekasta semmoisesta.




Aikani mietittyäni ja pohdittuani asiaa, olen tullut tulokseen että minullahan on hyvä johtaja - juuri siihen tehtävään mitä minulla rekikoiralle tarjota. Olen odottanut että johtajakoiran tulee osata reissussa keittää trangiassa aamukahvit, sekä tehä perunasta pommi. Mitästä paskaa, semmosta kutsutaan Scooby-Dooksi tai McGyveriksi.



Haluan vielä vähän purkaa mitä kukainenkin koiristani osaa:
Kurko, tämä kuunasentoa katsova löysäilijä on ehdottomasti käskyissä osaavin ja kovahermoisin. Sitä on inhottava juoksuttaa kärkenä, koska liinat on löysällä ja vauhti hidastuu - mutta se on turvallisin vaihtoehto johtoportaassa jos vaikka mennään kylän läpi missä vilkasta. Mutta ne kutsuvat kusipuut, argh! Parhaimmillaan pyörässä jossa ei kusipuut huutele.. Kurko on opettanut nuoremmat talon koirat käskyille. Ei loista vetotaidoillaan, mutta aivoilla kyllä.




Dimmu, pienisuuri itkupilli. Juosta humputtaa sen minkä kykenee, spondyloosin takia vauhti on hidastunut viimevuosina, tekee kyllä töitä - pomminvarmasti etanana tervassa! Se välillä herkistelee hajuja ja isoja rekkoja. Se ohittaa vastaantulevat koirakot, kuuntelee käskyjä hyvin vaikkei niitä niin hyvin osaisikaan, nöyränä koirana tekee mitä mami haluaa. Ei johdata heikoille jäille, kokeiltu on. Retkiajossa varmasti pätevin, mielenkiintoa riittää edetä kunhan karhut ei kurkistele kannonkoloista!


Venus, tämä suoran uran pikatykittäjä. Jos latu on auki eikä tartte minnekkään kääntyä, on neitin vuoro loistaa. Nopein porukasta. Yksin kärjessä jokseenkin häiriöaltis, parijohdossa laput silmillä. Kärkireeniä jatkuvalla syötöllä. Juoksee sujuvasti myös muita paikkoja.



Tulin juuri tulokseen, että minulla on - minun vaatimuksiini sopivia - johtajia. Joku toinen ku kävis näillä ajamassa, varmasti ois paskaa paketissa. Ite olen nämä kouluttanut, sopivanlaisiksi, erilaisiin olosuhteisiin ja tehtäviin. Kyllä saa olla tyytyväinen kun olen tämmöisen asian oivaltanut! Voin siis sujuvasti vaihtaa johtoportaan pääpirua jos toimenkuva muuttuu.



Näitä ajatuksie olen tovin aikaa miettiny, ja kaipaisin näkemyksiä toisilta harrastajilta. Mitä ne vaatii johtajakoirilta, mitkä ominaisuudet on sitä hyvää johtajaa? Onko teillä ollut jotain olettamuksia, että kun puhutaan niistä hyvistä johtajista - ne on jotain ylijumalie? Terv. keltanokka.

Meitä ei tämänkään tekstin jälkeen nähdä kisaurilla, ehkä jossain retkiajossa etanoina tervassa ;)


^Dimmu on juossut sujuvasti myös kasiporukan kärjessä emonsa Nevadan aisaparina! Ei pöllömpi suoritus mehtäläiseltä :)

En tiiä saiko kukaan tästä mitään selevää, mutta kukainenkin varmaan vois pienessä mielessään miettiä uudelleen onko ne oman valjakon koirat niin huonoja kuin aina luullaan :)


12.1.2015

Kajaani KV "Tamminäyttelyt" 11.1.2015

Oli synkkä ja myrskyinen yö, tuuloo niinku venäläisissä elokuvissa, puut kaatuiloo ja viima vinkuu nurkissa kun urheat suomussalmelaiset koirahullut matkustaa läpi mustan ja pölyävän taipaleen kohti Kajjjaanie.

Asiaan. Perinteitä kunnioittaen, Suomenkamaran ensimmäinen kansainvälinen näyttely alotetaan Kajaanin pallohallista. Sinne on päästävä, oli koiraa tai ei. Tällä kertaa päästiin osallistumaan ihan kehään saakka. Lähettiin verta vuotavan Venuksen kanssa kokeilemaan onneamme, ei ollut mitään odotuksia - ei siis mitään! Lähinnä että pääsen kielen polttavan kisamakkaran makuun...



Huskeja oli ilmotettu 25, paikalla oli 22. Narttuja paljon enemmän. Tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen. Kahtelin sen tuomaroimia koiria ja ajattelin että mitä vaan voi tapahtuo, että kerkeen varmasti seurata kehää rauhassa se kärkkäri kourassa.. Toisimpa kävi:




Venusta ei juoksutkaan haitannut esiintymistä, tosin se tahtoo olla vähän semmonen perässävedettävä - se kyllä etenee ja juoksoo, mutta tulee minua jäljessä. Haittaaxe? Antoi tuomarin ropeloida suun tarkkaan, kopeloida ja hämmentää. Ja mitata! 

Kilpailuluokassa pari kiekkaa porukassa ympäri ja meijät viittelöitiin ykköspaikalle, SIISTIE! Ja ei muutaku SA:ta kehiin. Jännittävää, ei muutaku outtelemaan käyttö-ja vetskunartut..

Paras narttu kehään mennessä olin jo henkilökohtaisesti voittanut, että tämä "huvin ja urheilun vuoksi" osallistuminen poiki näikin mukavasti. Taas pari rinkiä kehässä ja tuomari harjoittelijoineen ohjasi meidät ykköspallille, ei saakeli. Samalla sekunnilla jalat alkoi tuntua samalta kuin Siikajoen PN-kehässä, vatkasivat kuin lihahyytelö mummulan ruokapöydässä. Tytinätä tytinätä. Piti luoda muutama paniikinomainen hymy kehänlaidalle, missä suuri kannustajajoukkoni odotti! 

Kehäsihteerin tullessa kysymään että kelpaako sertit ja cacibit, karjasin sille että kaekki käö! :D Jospa ei säikähtännä.. Kerkesin käyä nakkaamassa ruusukkeet ja lappuset kannustusjoukkiolle niin liitelin roppikehään, sormet väristen. Venus oli erityisen vaikee saada tsempattua kunnon raviin, sieltä se taas perästä kuulehti. Sen verran jo paleli, jotta VSP:n titteli oli oikeen makoisa! En siis kerenny sitä kisamakkaraa hakemaan, niin mieli halasi jo pallohallin buffettia ja lättyjä..

Onnittelut ROP-koiralle ja muille kanssakisaajille, mukavaa kun tullaan kehän laidalla ja kehässä jo onnittelemaan saavutuksesta. Minä varmaan olin niin mielissäni että puristin onnittelijoiden kättä rystyset valkosina enkä varmaan tajunnu edes kiitellä, sorppa!




Arvostelu kuului näin:
"Kookas, mutta narttumainen ja mittasuhteiltaan oikea. Hieman pitkä kuono ja otsapenger voisi olla selvempi. Kauniit silmät ja hyväasentoiset korvat. Hieman etuasentoiset lavat. Sopiva luustonvahvuus. Hyvä selkälinja. Vakaat, yhdensuuntaiset liikkeet. Erinomainen karva. Erinomaisessa kunnossa."

Winterchaos Flame of The West
AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT CACIB VSP

Sitten äkkie Venus kasvattajan kyytiin kohti Kuopioo lomalle ja emäntä vielä äkempää hernekeiton syöntiin! Häätyy varmaan vitriiniä rueta kahtelemaan jos tämä voittoputki näinki jatkus..

Hyvä alotus meidän harrastusvuodelle!

Kuvat © Mirella Hildén 


4.1.2015

Siinon ämmille läksyy!

Eikös se Nygårdin Petri sanonu, että reeniä horo.. ;) Plussa- ja vesisadekelien iloja me löydetään tuolta reenihallilta! Tokojuttuja tahkottu ja muisteltu, naksuteltu uutta ja vahvistettu vanhaa.

Mehän ei oo muuhun oikeen näppejämme sotkettu kuin sivulletuloon.. Jäävistä on pieni haju, seuraamisesta vielä pienempi. Saatiin kuule oekeen kotiläksyjä, on se hyvä että joukossa on semmonen reenikaveri-Ippa joka kahtoo ja sanoo mitä tekee väärin. Tällä kertaa se vika on ohjaajassa, minä en osaa käyttää raajojani oikein. Enkä aivojen ja raajojen välissä olevia tiedonsiirtopiuhoja, vai liekkö niitä ollenkaan? Opetellaan palkkaamaan uudesta kohtaa, JOS minun käsi tottelee. Ostan vaikka uuden käjen jos tämä vanha menee samaa rataa ;)

Venus on opetellut koskemaan alustaan, hyvin se tarjoo joko nenällä tökkäystä, tassulla läppäsyä tai sen päälle makoilua hyvin. Ippa sitten hoksasi että kokeillaan ruutua, koska Venus ihan semisti osasi pienen matkan päähän mennä alustalle naksahduksen toivossa :)

Ensin vähän naksuteltiin ruudun sisässä...



..ja ooteltiin oikeaa hetkeä - naks!



Kylläpä se namitaskua tuijottaa kuin ryssää anttilassa..



Eikun uudestaan, ja lähetys jo nauhan oikealta puolelta, sinnehän se paineli! :)



Selkeesti tietää minne pitää mennä, nopeasti oppii ja hoksaa :) Kunhan vaan naksuttajan hoksottimet ois yhtä nopsat..



Hyvä tyttö, tassu alustalla!



Parit posetukset sivulla, vähämpä on kiero ja edessä - mutta niin on omistajakin. Kiero ja etupainoinen. :D




Sitten päästiin missireenien pariin. Muutaman kuvan sain Messarin kehistä ja totesin Venuksen seisoneen siellä päin v*ttua. Nyt sain assari-Ipalta mielipidettä ja neuvvoa mikä jalka minnekin sojottaa! Tämännäkösenä kun me Tamminäyttelyyn lähetään niin mikä muukaan sieltä tulee titteliksi kuin BIS1? ;)



Melekosen keponen askel muorilla, niin että Kipparin matotkin aaltoilee vauhdin myötä :D



Suurensuuri kiitos kuvista Ippa! Tämmösiä reenejä lisää, joissa myö omistaja saapi läksyjä - ei vain koira :D

Tänäiltana huomasin jonkun pussailleen lattiaa punaisin huulin. Jäljet johtivat Venuksen hännänalle. Kärpiaika on käsillä.

Mukavaa alkavaa vuotta lukijat! Oisko jotain toivepostausta? ;)