Minä, jolla kolme erilaista rekikoiraa; Yks tekis töitä mutta fysiikka ei anna periksi, yks joka ei tee töitä kuin kuun tiettynä asentona, yks joka tekee töitä vaikka henki menis. Kaikki noista kykenee johtajan paikalla menemään, kukin tyylillään. Mutta onko joku niistä toistaan parempi, kuka on se paras? Kuka on määritellyt hyvän johtajan ominaisuudet ja kriteerit? Onko kaikki hyvät johtajat samanlaisesta muotista puristettuja? Vai onko johtajan hyvyys musherin silimässä?
Ja niin, millanen johtaja millaiseenkin ajeluun? On kisoja, retkiä, jengaa, sprinttiä, pitkää matkaa jnejnejne. Onko se hyvä johtaja aina keulassa, aina ja iänkaikkisesti?
Korvieni välissä liikkuu tähän aiheeseen liittyen niin paljon eri ajatuksia, etten saa niitä järkevästi puettua sanoiksi. Koitan parhaani, kun esitän oman näkemykseni hyvästä johtajasta.
Minun pieni valjakkoni, ei ole nopea, sillä ei voiteta kisoja. Se ei kiidä tarmokkaasti kuvankauniiden maisemien läpi tunnista toiseen. Me ajetaan pikkumatkoja pikkuporukalla, ja siihenkin tehtävään tarvitaan sopiva liideri. Tuntuu että olen aina aliarvioinut omien koirieni kykyä mennä kärjessä, kai olen luullut että muiden kisajohtajat tekee täydestä laukasta vaikka takaperinvoltin, koirat tottelee musherin käskyt kuiskauksesta ja ekasta semmoisesta.
Aikani mietittyäni ja pohdittuani asiaa, olen tullut tulokseen että minullahan on hyvä johtaja - juuri siihen tehtävään mitä minulla rekikoiralle tarjota. Olen odottanut että johtajakoiran tulee osata reissussa keittää trangiassa aamukahvit, sekä tehä perunasta pommi. Mitästä paskaa, semmosta kutsutaan Scooby-Dooksi tai McGyveriksi.
Haluan vielä vähän purkaa mitä kukainenkin koiristani osaa:
Kurko, tämä kuunasentoa katsova löysäilijä on ehdottomasti käskyissä osaavin ja kovahermoisin. Sitä on inhottava juoksuttaa kärkenä, koska liinat on löysällä ja vauhti hidastuu - mutta se on turvallisin vaihtoehto johtoportaassa jos vaikka mennään kylän läpi missä vilkasta. Mutta ne kutsuvat kusipuut, argh! Parhaimmillaan pyörässä jossa ei kusipuut huutele.. Kurko on opettanut nuoremmat talon koirat käskyille. Ei loista vetotaidoillaan, mutta aivoilla kyllä.
Dimmu, pienisuuri itkupilli. Juosta humputtaa sen minkä kykenee, spondyloosin takia vauhti on hidastunut viimevuosina, tekee kyllä töitä - pomminvarmasti etanana tervassa! Se välillä herkistelee hajuja ja isoja rekkoja. Se ohittaa vastaantulevat koirakot, kuuntelee käskyjä hyvin vaikkei niitä niin hyvin osaisikaan, nöyränä koirana tekee mitä mami haluaa. Ei johdata heikoille jäille, kokeiltu on. Retkiajossa varmasti pätevin, mielenkiintoa riittää edetä kunhan karhut ei kurkistele kannonkoloista!
Venus, tämä suoran uran pikatykittäjä. Jos latu on auki eikä tartte minnekkään kääntyä, on neitin vuoro loistaa. Nopein porukasta. Yksin kärjessä jokseenkin häiriöaltis, parijohdossa laput silmillä. Kärkireeniä jatkuvalla syötöllä. Juoksee sujuvasti myös muita paikkoja.
Tulin juuri tulokseen, että minulla on - minun vaatimuksiini sopivia - johtajia. Joku toinen ku kävis näillä ajamassa, varmasti ois paskaa paketissa. Ite olen nämä kouluttanut, sopivanlaisiksi, erilaisiin olosuhteisiin ja tehtäviin. Kyllä saa olla tyytyväinen kun olen tämmöisen asian oivaltanut! Voin siis sujuvasti vaihtaa johtoportaan pääpirua jos toimenkuva muuttuu.
Näitä ajatuksie olen tovin aikaa miettiny, ja kaipaisin näkemyksiä toisilta harrastajilta. Mitä ne vaatii johtajakoirilta, mitkä ominaisuudet on sitä hyvää johtajaa? Onko teillä ollut jotain olettamuksia, että kun puhutaan niistä hyvistä johtajista - ne on jotain ylijumalie? Terv. keltanokka.
Meitä ei tämänkään tekstin jälkeen nähdä kisaurilla, ehkä jossain retkiajossa etanoina tervassa ;)
^Dimmu on juossut sujuvasti myös kasiporukan kärjessä emonsa Nevadan aisaparina! Ei pöllömpi suoritus mehtäläiseltä :)
En tiiä saiko kukaan tästä mitään selevää, mutta kukainenkin varmaan vois pienessä mielessään miettiä uudelleen onko ne oman valjakon koirat niin huonoja kuin aina luullaan :)