18.1.2017

Puolivuotta pikakelauksena

En jaksa sen koommin selitellä miksi päivityksiä tulee niin harvoin. Kun ei ole aikaa. 
Pikakelauksena edellistä päivityksestä tähän päivään, kuvat ovat laatua matkapuhelin. Ihkaoikea kamerakin kerää pölyä, ei ole aikaa kuvata. Mutta täällä ollaan edelleen :D

Aloitetaampa siitä mistä viimeksi jäätiin syyskuussa. Meillähän koirat kulkee mukana metällä, yksi tai useampi aina völjyssä. Venus ja Taiga erityisesti on olleet mukana, Venus kiertelee erinomaisesti puskia ja kuusenjuuroksia - ajelee linnut lentoon. Taiga taas osoittautui vedestä hakevaksi, kylläpä on omistaja ja omistajan kakslahkeinen olleet hyvillään kun ei oo itellä tarttenu suonlaijassa heittäytyä kelteisilleen..

Tämän kuvan jälkeen tapahtui jotain mikä vieläkin nostattaa karvoja ja vilunväristykiä. Venus oli normaaliin tapaansa maalintumetällä matkassa, sille saatiinkin yksi akkateeri. Nosti ilmaan, näytti missä istua tököttää ja yhen hutiammunnan jälkeen otti haavakon kiinni.

Isäntä otti koeron vielä toiselle reissulle mukaan, jotta saisko akkateeren kaveriksi lautaselle muutaki kuin pottuja. No, Venus oli rynnännyt hajun ja äänen perässä puskaan niinkuin kuustoistamiljoona kertaa aiemminkin. Van sieltäpä se ei sitten tullutkaan. Tutkapanta sillä oli kaulassa mutta se oli jostain syystä mykistynyt eikä antanut paikkatietoja vaikka manuaalisesti siihen viestiä pukkasi.


Se on ennenkin tehnyt katoamistemppuja joten jäätiin anoppilaan odottelemaan että eiköhän se sieltä tule, tulee pois kun saapi kyllikseen ajaa sitä elukkaa jonkaperään lähti. Meni kolme tuntia, viis tuntia. Hyvissäajoin ennen hämärää jalkauduin maastoon, pillitin, huutelin, kuulosteli. Ei mitään, kaueampaa kuului vaan hirvikoiran tasaista möykettä. Sitten käytiin jo mönkijällä, samaa reittiä ajamassa missä on aiemminkin juoksutettu koiria. Ei vilaustakaan. Sitten hypättiin jo autoon ja kierreltiin lähitiet ja talotkin, kukaan ei ollu nähny mitään. Ihanku tuhka tuuleen hävinny koko koera. 

Hämärän laskeutuessa laajennettiin reviiriä, laitoin facebookkiin ilmoituksen. Kyllä tuntui  kurjalta, ei hajuakaan mistä lähteä ehtimään, ei jälkeäkään, kukaan ei ole nähnyt, ei  mitään johtolankoja. Ja ne v*tun koiransyödäsudet. Illalla tuli kaksi puhelua, oli nähty yksin liikkuvan kaaaaaukana kaukana lähtöpaikastaan, tiellä oli kävellä kässehtiny kaikessa rauhassa eikä ollu säikkyny autoja eikä ohikulkijoita. Sännättiin tietenkin sinne ajelemmaan ja kahtelemaan. Turhuutta. Lopussa käytiin jo kotona syömässä ja tankkaamassa auto ja jatkettiin. Etsintäpartioon liittyi pari muutakin, oli nimittäin iso alue etsittävänä. Pimeä syyskuinen yö ja vesisade, näkyvyys todella huono. Onneksi Venuksella oli heijastinliivit. Kummallakin oli aamulla aikainen nousu eikä etsintää voinut enää jatkaa, ajattelin että pakostakin se jonkun talonpihaan menee kerta on niillämain liikkunut  - lähdettiin kotiin. Kello oli  jotain puoltayötä.

En kerenny kauaakaan olla körsöllään kun facebookin messengeri soittaa että hei hei hei sun koiras on meidän auton edessä, mitä tehdään? Neuvoin että rauhallisin liikkein ja elein houkutelkaa sitä vaikka syömään tai autoon sisälle. Siinä ajassa kerkesin hypätä vaatteisiin, varustauduin makkaralla, Dimmulla, ohtalampulla ja kumppareilla. Nilkka suorana paikanpäälle. Oli ollut jo tulossa peräkontin luukulla van oli säikähtänyt jotain ja kaikonnut mehtään. Pääsin paikalle ja huomasin muorin kiertelevän puskissa, se ei tunnistanut edes oman auton ääntä saatika minua ja Dimmua. Koetin houkutella makkaralla ja Dimmua huudattamalla, ei tullut lähemmäksi. Lopuksi otin auton ja ajelin hiljoksiin tietä edestakaisin, Venus vilahteli välillä ajovaloissa - mutta ei puhettakaan että olisi tullut lähemmäksi. Loppujen lopuksi se hävisi mehtään kokonaan. Kello jotain 01:30, ajelin vielä lähisoratiet ja painuin kotiin surullisin mielin. Mietin vain sen hätääntynyttä ja arkaa olemusta, itketti. 

Laitoin kellon soimaan aamuviideksi, silloin olisi jo jollainlailla valosaa. Otin taas Dimmun ja makkarapaketin, suuntasin paikkaan jossa Venus viimeisen kerran oli ajovaloissa. Kävin muutaman maalaistalon pihassa kääntymässä ja huhuilemassa, tuloksetta. Kerkesin ajaa muuteman talonpihasta pois kun puhelin soi että "taisit käydä juuri meidän pihassa, nyt se koira on täällä". Passatin pakosarja punaisena kiirehdin paikalle, oli mennyt aikaa ehkä kolme-neljä minuuttia soitosta ja koira oli taas kaikonnut. Talon mies kertoi että koira oli ilmestynyt heti kun olin lähtenyt ajamaan pois. Venus oli ontunut ja kävellyt hiljokseen. Mies oli koittanut houkutella ruualla, mutta nyt tutun auton ääni oli ollut tärkeämpi. Pahus, melkein! Kävelytin Dimmua talon lähistöllä ja huudatin sitä tahalteen. Venuksen tassunjälkiä oli pihatiellä paljon, siinä se oli varmaan yölläkin tallustellut. Muistin siinä vaiheessa soittaa töihinkin että voinko vaihtaa iltavuoroon että olen etsimässä koiraa. Sain juoda talossa aamukahvet, odoteltiin josko Venus taas kuuli oman volkkarin ronklatuksen tulisi takaisin. Ei pihausta tai vilausta, kunnes. Puhelin soi ja hätääntynyt naishenkilö soittaa että koirasi makaa täällä ojassa, vain pää liikkuu, varmaan on jäänyt autonalle ja on loukkaantunut. 

En tiedä muistinko kiitellä kahvesta ja pullasta talonväkeä, niin kiirelähtö tuli. Talosta oli matkaa tähän löytöpaikkaan ehkä 300metriä, niin lähellä se oli!! Vedet nousi silmiin kun siinä muutaman kymmenen sekunnin matkan aikana kerkesin ajatella rakasta koiraani, oliko se todella loukkaantunut, oliko minulla mitään millä lopettaa kärsivää ystävää, ei kirvestä, ei puukkoa. Pahimpaan valmistautuneena kaasutin paikalle, siihen oli pysähtynyt tuttu  metsämies tämän hädissäänolevan naisen avuksi. Ne olivat Venuksen ympärillä ojassa, ja todella - vain pää nousi. Kurkkua kiristi ja kuumat vedet alkoi kiehua silmissä sumentaen näön. Matkaa koiraan oli ehkä 20 metriä kun näin mehtämiehen nostavan Venuksen jaloilleen. Se kuitenkin lyhistyi heti istualleen. Pistin juoksuksi ja kutsuin Venusta nimeltä kun matkaa koiraan oli enää muutama metri. Silloin se nousi jaloilleen ja suorastaan kiipesi syliini, hyrisi ja vinkui, nuoli vimmatusti ja hyvättä kietoi kipeän kroppansa ympärilleni. Kyllä tunnisti mamman ja auton ja oli oikein onnellinen. Kumpikin meistä ♥

Itkuhan siinä pääsi itelläkin, halasin mehtäukkoa ja sitä löytäjänaista oikeen kovasti. Mehtäukon kanssa kävelytettiin Venus autoon, kaikki jalat toimivat, verta ei ollut missään, ei haavoja mutta tassuihin kun katsottiin niin siellä se lyhistymisen syy olikin. Etuanturat oli enemmän ja vähemmän auki. Kello oli kahdeksan aamulla. Venus löytyi 25km päässä katoamispaikasta, mutta vain luoja tietää kuinka montakymmentä kilometriä se on laukannut, näköhavainnot aiemmin siitä oli tehty todella paljon sivumpana. 

Kannoin Venuksen sisälle, laitoin sille heti ruokaa tulemaan. Soitin töihin, että tulossa ollaan mutta kestää vielä. Pannullinen kahvea, jotta jaksaa rautakaupan tiskillä hymyillä silmät turvoksissa kahden tunnin yöunien jälkeen. Seurasin Venusta melkeen tunnin että alkaako se ruuan jälkeen jotenki käyttäytyä oudosti tai kipuilla tms. Puin sille Back On Trackin ja laitoin tötterön päähän. Mamma nukkui tyytyväisenä omalla petillään ja minä lähdin töihin. 17tuntia, tankillinen dieseliä, kakstoista litraa kyyneliä ja stressihormoneja, Venus onnellisesti kotona ♥ ♥ ♥ ♥



Kuskin puolen etutassu oli pahempi, siinä oli iso palkeenkieli jonka alta valui nesteitä. Tassu oli kuuma ja himpan turvonnut. Muita toimenpiteitä ei tehty kuin puhdistusta ja ilmakylpyä. Tassu kuvattu löytymispäivän iltana. 


Muori saikin olla BOT selässään melkeen viikon, niin kankea se oli. Tossut kummassakin etujalassa ulkoilujen aikana ja tossu kuskin puolen etusessa pihkavoiteen ollessa tekemässä ihmeitä. Ja tietenkin sisäkoirana. Kipeiden tassujensa kanssa sisällä paranemassa. Mamman hellässä hoivassa. 

Kaikille tassuongelmien kanssa painiville suosittelen Pihkavoidetta. Ei mitään apteekin höpöhöpö-Abilaria vaan ihan oikeata pihkaa. Minä moisen tuotteen löysin paikallisesta Supermarketista, otin suoraan koirille oman, itelleni oman ja vielä huulirasvaksi tarkoitetun sörpötin. Suosittelen!



Paranemisvuorokausi nro 3. Leikkasin palkeenkielen pois, tassu oli rasvattuna tossussa pari kertaa päivässä - muuten ihan vaan ilmakylpyjä. Kuumotus oli laskenut mutta turvotusta oli vielä. Ihmekkös tuo.. Uusi musta antura kasvaa vauhdilla, tuntui sormeen kovalta ja hennolta, kuin sipsiä että menee helposti rikki!


Paranemisvuorokausi nro 6. Uutta anturaa kasvaa vauhdilla eikä "haava" ole enää niin selvä. Pihkavoijekuuri jatkuu edelleen eikä isoja liikehdintöjä tehty. Vain pehmeällä alustalla ja tossutettuna. Tässä kuvassa taidettiin olla ekaa kertaa reissun jälkeen tarhassa muiden koirien luona kylässä :D



Paranemisvuorokausi nro 10. Tassu on kokonaan ummessa, uuden ja vanhan anturan eroa ei enää huomaa. Vähän meinasi kesiä tuo antura koko alalta - mutta se kuulunee asiaan? Liikkuminen on edelleen rajoitettua vain toisessa jalassa tossu! Ekalla lenkillä taidettiin käydä tasan kaks viikkoa tapaturmasta, fleksissä ja kenkä jalassa. Suhteellisen puhtaasti liikkui, ei kyllä pakkaunu metän puolelle ollenkaan. Vähän ulkoilmaa muun lauman kanssa ja takasi toipilashommiin.



Isäntä päätti sitten että tuo vanha panta korjataan ja ostama uuen tilalle. Joten taloon tuli kaikkien pantojen panta, Supra! =) Kyllä on tyytyväisie oltu ja kovassa käytössä ollutkin. Ei oo tarttenu pelätä että tulee katkoja tai panta menöö jumekseen.

- - - 

Meillä on kuitenkin liikuttu ihan normaalisti, yksin ja yhessä. Siskakin piipahti pari päivää. Äkkilähtö takasin kotiin kun Taigalla alkoi juoksu! Kerettiin käydä muutama hyvä reissu pyörällä näiden mustavalkoisten pökelöijen kans..



Reenattiin myös porukalla. Saatiin reeniseuraa belggari-Särmästä ja Riikasta. Mukavia hetkiä!



Kerettiin tyttöjen kans ajaa muutama reissu kicksparkillakin, ennenkuin Taigalle todettiin alkava kohtutulehdus - varasin suoraan ajan leikkaukseen ettei tämmöstä pääse tapahtumaan enää. Venus on jo täysin parantunut. Lumi tuli suhteellisen aikasin, mutta sehän perkele kerkesi sulaa viiteen kertaan ennen pysyviä nietoksia..



Ja kuinkas ollakkaan, ei kahta ilman kolmatta. Taigan leikkauspäivänä pojat ottivat kovemmin yhteen. Dimmusta meinasi tulla Yksikorvainen Kolmivarvas. Kerkesin väliin onneksi ja korva säästyi. Taiga leikattiin ensin ja Dimmu parsittiin kasaan. Voe pyhä sylvi että osaa se sitten kerrassaan vastustaa! No, tikkie tikin perään ja sairaslomalle. Taigan leikkaus oli aiheellinen myös siksi että se lähtisi talveksi kasvattajansa luokse Inariin - talvitöihin! Ei tarvitse töissäollessaan huomioida juoksuja eikä sen jälkeisiä tulehduksia. Nyt on kaikki Katsin koirat leikattuja, turvaseksi-koiria :D



Haavat lähtivät paranemaan hyvin kummallakin. Ongelmia oli lähinnä Dimmun kanssa lääkkeiden syönnissä, tietenkin sille koiralle jonka kanssa hankalinta - määrätään eniten lääkkeitä. Kahdesti päivässä. Ou mai kaad että sai välillä pelätä sormien puolesta kun tuonne jauhelihamyllyyn sormiaan työnsi. Loppujen lopuksi kaikki ok, ja kuurit saatiin syötyä.


Toisena vai kolmantena päivänä operaatioista koirat alkoi oudosti turpoilemaan. Dimmu aloitti. Aamupalalla ennen töihinlähtöä näin että nyt on jätkällä Johanna Tukiais-mallin huulet, jatkoin aamutoimien tekemistä ja turvotus senkun nousi pitkin päätä. Soitin taas jälleen kerran klinikalle että voidaanko tulla näyttämään. No mehän päästiin, Dimmun pää muhevasti jo turvonnut. Henki kulki eikä kieli ollut pöhössä. Samanlainen "kohtaus" kuin pari vuotta aiemmin. ELLä pisti kortisonia niskaan ja otin koiran autoon töihin että voin seurata vointia. Turvotus alkoi laskea eikä sen koommin näkyny. Turhauttavaa kun koiralla tulee tuommosia oireita eikä tiedä mistä ne tulee. 

Lumi maassa, ei pitäsi olla ötököitäkään. Ei ollu syöny mitään luvatonta kotona, vain sitä ruokaa mitä oli syöneet aiemminkin ongelmitta. En kerrassaan löytänyt syytä moiselle. No, koira oli jälleen normaali. Onneksi oli tässä tapauksessa vertaistuki kenelle viestitellä, nimittäin ystävän koira oli kans vakavasti sairaana. Toinen toistaan tukien viesteillä ja puheluilla on näistäkin soista noustu!

Taigan turvotus alkoi illalla, sen huulet oli kuumat ja kovat. Niitä ei kuitenkaan kutittanut eikä koira päässyt niitä kynsimään kun törppö oli päässä. Nyt ajattelin että perkele kerta koira vaan pötköttää ja makoilee niin antaa olla. Jäin alakertaan nukkumaan että jos yleisvointi heikkenee yön aikana niin kuulen hädän.. Taas viestiä ystävälle että ei tästä paskasta tule loppua! Onneksi oli joku jolle vuodattaa, isäntä varmaan oli jo korviesa myöten täynnä tätä "kato nyt sillä tuossa tuommonen, onkohan tuo normaalia"-yliherkkyyttä. Kiitos siitä, olisin varmaan saanu porttikiellon paikalliselle klinikalle kun jatkuvasti soittaa tai kärrää turvonneita huskejaan paikalle...

 Heräilin yöllä taskuvalottelemaan koeraa joka suorastaan vittuuntui kun vääntelin sen kiepistä pois ja venyttelin naamaa ja huulia. Turvotus oli lähinnä huulissa ja silmien ympärillä - kuin itikkalauman syöneenä. En ymmärrä. Koirat on olleet portin takana saunakamarissa työpäivät, yöt. Eivät ole siellä repineet mitään, eivätkä olleet saaneet mitään erikoista ruokaa. Vain lääkkeitä. Mien ne reagoisi lääkkeisiin vasta parin päivän vasteella? No, siitäkin selvittiin säikähdyksellä ja vähillä yöunilla.



Nyt kun kaikki koirat on ehjinä ja Dimmun päälaki melkein karvansa kasvattaneena, voidaan jälleen todeta kaiken paskan kaatuvan niskaan yhdellä kertaa. Siitäkin paskakasasta on selvitty, kuin ihmeen kaupalla. Tuntitolkulla huolta ja murhetta, mahanväänteitä ja ruokahaluttomuutta. Joissain tapauksissa voi sanoa että vuorokausitolkulla. Jokainen vastoinkäyminen kasvattaa, nahka senkun paksunoo. Ja kun on kelle soittaa tai viestittää, tuntuu että huolet puolittuu heti!

Ainut näkyvä asia tästä kaikesta on jäänyt, että ukkojen välit on niin surkeassa jamassa etten ole uskaltanut pitää niitä samassa tarhassa vieläkään. En tiedä mistä tappelu lähti, mutta Dimmu siellä oli alimmaisena, Kurko kiinni korvassa ja tytöt siinä ympärillä näpsi mistä kiinni saivat. Saa nähdä mihinkä suuntaan ukkojen välit menee, mutta tarhojen välinen portti pysyy kiinni toistaiseksi. Harmittaahan se, mutta tämmöistä laumakoirien kanssa elo pahimmillaan on. En minä silti vaihtaisi näitä mihinkään muuhun. Raakoja mutta rakkaita ♥



Venus ja Taiga siellä Inarissa Alpha Polaris-safarilla kiidättää asiakkaita uusiin seikkailuihin, luovat ikimuistoisia elämyksiä ja kokemuksia. Keväällä nähdään muorit! Ikävää ei ole kerennyt potea, on ollut niin paljon äksöniä kotopuolessa. 



Josko minä taas puolen vuoden päästä päivitän tätä lukemistoa :D Koetan parantaa tapojani...

10.9.2016

Kesäkoomassa

Siinäpä se kesä on mennä viuhahtanu. Onneksi, ollut TODELLA kiireistä. Valehtelematta, tämä on ensimmäinen viikonloppu kuukausiin että on lauantai ja sunnuntai vapaa - ilman mitään kissanristiäisiä. Olen kerennyt käymään lenkillä ilman kelloa kaulassa että kohta pitää rientää.

Tänäaamuna sain nukkua ilman että tuo saatanankeksintö alkoi laulamaan herätystään. Sain keittää kahvet ilman että tikitys käy perseessä vauhtia vauhtia vauhtia.

Tänäaamuna sain pakata lihapullien, trackerin, koirapillin ja koirien lisäksi autoon myös kameran. Ja mikä parasta, ei satanu vettä! Sitästä on tänäkesänä riittäny.

Tänäaamupäivänä olen saanut istua tietokoneella ja tutkia vaikka sohvanraosta löytyneitä muistikortteja ja siellä oli pentukuveja. Sulakaa ällötykseen! ♥




Niin, mitä me on kesä tehty. Ei oikeastaan mitään. Kerrassaan. Muutamat näyttelyt on tyttöjen kans käyty, Venus sai viimeisen sertinsä Kemijärveltä ja Taiga ensimmäisen Ristijärveltä. Muuten ollaan liikuttu maastossa, marjastettu sen verran että saatiin mustikkapiirakkaan törtteet. Sieniä on kerätty pari pannullista. Muuten vaan oltu ja öllötetty, perusarkea. Taiga on edelleen rasittava penikka. Dimmu yhtä änkyrä ja notkea kuin näkkileipä. Kurko nyt on Kurko. Venusta ei huomaa, edelleenkään.

Metällä on käyty ja saalistakin saatu. Taiga on korotellut pisteitään tekeytymällä vesilintunoutajaksi ;) Josko saisin ne videot tänne ladattua missä se on tositoimissa. 



Poroja ei oo tänäkesänä ajettu kertaakaan, kop kop. On pitänyt olla todellatodellatodella varovainen valitessa lenkkimaastoja, ettei koirat karkkoa porojen perään - nimittäin täällä on niin paljon susia eikä mulla oo yhtään ylimäärästä koiraa syöttää niille valtion paskaturkkeille. Onneksi on tuo luottopaikka, Varisjärvi. 



Lauma sai väliaikaista täydennystä, Venuksen tyär ja Taigan systeri. Tässä on Anor!



Anor on ollut meillä nyt viikon. Se on osoittautunut paljon samanlaiseksi kuin emonsa. Ruualle perso natisija ja tassulla pieksäjä. Taiga on saanut maistaa omaa ärsyttävyyttään, nimittäin Anor leikkii Taigalla.... :D

Anor sai kaulaansa tutkan ja nimikoidut valjaat puhelinnumeroineen. Varustauduin kaiserwurstilla ja Atrian lihapullilla. Jännätti vähän että mitähän se tuumii kun pääsöö avoimeen maastoon jossa on niiiiiiin paljon eri hajuja mitä kotikolossa Kuopiossa. Mitästä koiravaarin paskaa, sehän on viikon aikana oppinut kuuntelmaan nimeään paremmin ja tuloo heti taskulle. Minun koirat tuloo vihellyksestä luokse, joten lienöö oppinut jotain siinä samalla :)



Niin, poroja ei oo ajettu. Mutta pyöritty porossa. Paskassa ja kusessa. Pian alkaa poroilla rykimä joten paskaa ja kuolemalle haisevia kusia on metät täynnä. Ja niissä on pakko pyöriä, siis aivan pakko. Venus ja Kurko on oikein matoja tähän hommaan. Kiva sitten ottaa poronkuselle haisevat koirat samaan autoon.




Tätä tietä me marssitaan lähes jokapäivä. Merkkailtua reittiä, niin minä kuin koirat. Maisemakin on yleensä tämä, pelkkää pers'reikää.



Anorilla on sulkasato. Sillä on vielä pieni keesi tuossa lantiolla ja hännässä. Muuten siitä ei oo jäljellä muutaku haituvat :D 



...mitäs pienistä, kunhan on vaan hauskaa! 



Venus maistelee syksyn tuulia, mitähän se talvi tuo tullessaan :)



Taiga ei ollut tällä reissulla matkassa ollenkaan, se apina on alottanu perseilyn kun menen häkkiin pantojen ja valjaiden kans että lähetään lenkille. Jätin sen sitten häkkiin märisemään, saa nähä montako kertaa se jättäytyy matkasta. En todellakaan ala makupaloilla sitä hännystelemään eikä hyysäämään. Jos ei lenkkivermeet kiinnosta niin sitte ei kiinnosta lenkkeillä! Olokoon mokoma. Eikä tee tiukkaakaan heittää yhtä änkyräpussia tuonne häkkiin.

16.5.2016

Rantaleijonoita ja viikonloppuvaparia

Viikonloppu vierähti mökillä, koiramaisissa merkeissä tietenkin. Läskipyörällä juoksuttaen tai kamera painona kaulassa maastossa :) Taiga oli vaihtelevasti mukana reissuissa, sillä on niin tympeä tyyli roikkua äeteensä karvoissa jatkuvalla syötöllä eikä Venus sano sille mitään.

Julle sai luvan kanssa leikkiä Taigalla ja tekikin sen oikeen kunnialla! 



Julle on sitten mainio pystäri, sille maistuu ruoka, se tulee toimeen laumassa, se leikkii käskystä Taigalla :D




Kimmo vuorikiipijänä!



Kolme neljästä koirasta tykkää läträtä ja kökkiä kaikenmaailman lammikoissa. Kurkoa ei saa veteen millään, se käy mökkipihassa juomassa lintujen pesualtaasta. Jos varpaat kastuu, niin ei hyvä heilu....



Koirat oli tällä kertaa kiinnostuneita tonkimaan majavan jyrsimiä puiden torrakoita rantavedestä. Yleensä nuo ei kepakoista piittaa, eivät nouda tai leiki kepeillä. Mutta näitä hämmensivät ihan oma-aloitteisesti. Dimmua ei pelota ottaa kepukkaa syvemmältäkään, Taiga seuraa tässäkin asiassa tiukasti vieressä - kai se mallioppii miten keitetään pottuja ;)





Siitepölyallergisen parasta aikaa, pikkunen sade ja kostea keli. Kesän aurinkoiset ja kuivat, hieman tuuliset päivä on hanurista. En kerkie muuta tekemään kuin aivastelemaan ja niistämään räkäviisarini vereslihalle.



Kurkokin siellä taustalla juoksentelee, tiukasti hiekalla ettei vaan herran herkät käpälät ota kosteutta.



Kyllä se tuo ulkoilma tekee kutvosta ite kellekin.
Suosittelen. Ja jos yhtään oloo vielä helpottaa niin halaa vaikka puita tai pyöri mättäässä. 
Tai jätä puhelin kotiin ja ole huomaavinasi lähimmässä puskassa karhu, palaa karstat pumpusta kun munaravaat takasin mökille.

Ädjö!

10.5.2016

Mistä tunnet sä, ystävän?


Siinä on semmonen kysymys että pitää itelläki ihan pysähtyä miettimään. Tässähän minä oon, arki rullaa, elämä vetää mennessään, työt sujuu, koirat vanhenee päivä päivältä niinkuin me hihnanjatkeetkin. Tilaisuuksia tulee ja menee. Huomaat ovien sulkeutuvan ja aukeutuvan. Huomaat myös asioiden järjestyvän kuin ihmeenlailla - vaikka tuntuu ettet selviä edes hengittämällä kortta pitkin lammikossa.

Joka risaukseen ei kerkie mukaan, ei kerkie kyläilemään tai tapaamaan ystäviä niin usein kuin haluaisi. Ikävä kyllä elämä on hektistä. Mutta silti, tässähän minä oon. Minun elämä menee nykyiseltään melkoisen samaa kaavaa, työt aina tiettyyn aikaan päivästä - iltapäivästä koirien hoito ja kaikki muu oheistoiminta. Siinäpä sitä onkin säpinää, energisten kamujen kanssa mennään päästelee päivän pölyt jaloistaan tai hypätä pyörän selkään. Siinä samalla voi kilauttaa vaikka kamulle.



Silti joskus kuulee kuinka ystävät hylkää. Se on semmoinen väite että uskallan vaikka väitellä aiheesta. Siihen nimittäin tarvitaan aina kaksi, nimittäin olemaan ystävä. Se ihmissuhde, parhaimmillaan ne kestää pidempään kuin parisuhde. Se on tietenkin rennompi versio parisuhteesta, voi mennä pitkiäkin aikoja ettei nähä tai kuulla toisista mitään - koska sehän on normaalia että kaikki elää omaa elämäänsä. Hyvänen aika sentään, soeta tai laita tekstaria että oisko kahven paikka! Yksin ei voi mitään suhdetta ylläpitää. Eikä voi olettaa sen toimivan yksipuoleisena.

Toinen toista tuppaa mäessä ja mäen alla, jakaa murheet ja ilot. Niin sen kuuluu aina mennä, palvelus palveluksesta. Olit sinä sitten ollut vaikka koiranruokakuriirina tai koiravahtina, olkapäänä, reissukaverina, kyytabletinhakijana tai muuttoapuna - toiselta odottaa sitä avunpyyntö mihin vastata. Ei voida olettaa tulevan apuun jos sitä ei pyydä. Ei minullaKAAN ole ennustajan taitoja saatika kristallipalloa. Ystävät kestää mielipiteet, puhuttaisiin vaikka hullusta susikannasta ja pihasta koiria vievistä häiriköistä.

On oletettavaa että tämä systeemi toimii molemminpuolin, ollaan kiinnostuneita vaikka toisten harrastuksista vaikkei todellisuudessa kiinnostais tippaakaan. Ei se maailman sillätavalla pyöri että vain oma napa on päällimmäisenä. Siksipä onkin armeliasta lähteä kelkkamessuille tai lastenvaatekutsuille, risusavottaan tai penkomaan kirpputoreja. Vain koska saapi yhteistä tekemistä.


Pitäsi koirien tavoin ottaa kerralla homma käsittelyyn, nakkautua vaikka lumihankeen pyörimään ja ajatuksie selvittämään! Minun matkaan voi änkeytyä lenkille melkeen jokapäevä Varisjärven maastoon, en vaan jokapäivä viiti kysellä kaveripiiriä läpi - ihan siltävaralta ettei tule paha mieli kelleen. Sillontällön laittelen koodia tuttuille että lenkkiseuraa vailla, jos ei useammankaan kysymisen jälkeen tärppää, kysymisen into hiipuu. 

Mulle henkilökohtaisesti ystävyys on kahen kauppa. Jos ja kun minä autan ja kuuntelen, on toisenkin velvollisuus olla siinä osassa. Kaikilla on joskus suruja, murheita, kipuja, sairautta, elämä mullinmallin - ei pelkästään yhdellä kourallisella ihmisiä maailmassa.


Mulle on elämän varrella siunaantunut vaikka minkälaista tilannetta ystävien "takia" ja olen niistä hyvinkin onnellinen - minulle on suotu tilaisuus näyttää että minuun voi luottaa. Ja olen voinut kysyä heiltä vastavuoroin jeesiä, joskus sitä apua kuitenkaan saamatta. Silloin sapettaa että en koskaan enää suostu mihinkään kissanristiäisiin apulaiseksi tai korjaa tietokonetta tai käytä autolla kaupassa - koska minäkään en saa apua. Mutta en viitsi katkeroitua, sen verran on kova tuo iho että kärsii sapettaa melkoisen paljon ennenkuin alkaa ratkeilla liitoksistaan :)

Aion jatkossakin auttaa ystäviäni jotka sitä apua pyytää. Otan koiran keskellä yötä hoitooni kun lähet synnyttämään, vastaan sulle puhelimeen kun olet just viemässä kuolemansairasta koiraasi klinikalle tai haen sinut jatkoilta sunnuntai-aamuna toiselta puolen kylää. Sitä varten minä olen, kun kysyt vaan - tässä minä olen :)


Mutta se siitä, ihmisiä tulee ja menee - ja aion jatkossakin pitää samaa linjaa ihmissuhteissa - minä soitan jos on asiaa, sinä soitat jos on asiaa. Ja jos en ole soittanut sulle vaikka neljään kuukauteen - en ole sinua silti hylännyt, ole hyvä ja ota kännykkä kouraasi ja kysäise mitenkä pyyhkii.

Ystävät voi soittaa niinkin typeriä asioita että mitä sulla on leivän päällä. Tai ystävä voi kiireen vilkkaa hakea Maxista tarjouslonkeroa jos työläinen ei itse ehdi töiltään ennen sulkemisaikaa. Tälleen se toimii! Sitten ne voijaan yhdessä vaikka juua kiitoksena palveluksesta!



Tätähän se elämä on, tulee asioita vastaan jotka voi koiranpaskan tavalla kaataa roskapönttöön ja jatkaa elämää :) 



Käyttäkää aikanne niihin jotka käyttää aikaanne teihin ♥
On olemassa ihmisiä vaikket vuoteen olisi kuullut hänestä pihaustakaan, jutut jatkuu samoina siitä mihin ne viimeks jäikään. Ehkäpä siinä on se salaisuus, kumpikaan ei pidä toistaan itsestäänselvyytenä. 

Parisuhde vaatii myös samanlaista työtä, toisen auttamista mäessä ja mäen alla. Itse noron kourissa maatessani mies otti nartut ja lähti niiden kanssa "vähän pyöräilemään". 18 kilsaa ne meni tässä pitkin kotikontuja! Sata pistettä ja tasan varmasti lähen ens kerralla Mansen Mörinöihin enkä jää istumaan autoon minkään koneliikkeen pihalle.



Tässäpä on loppuun vielä kiteyttävä lause: tee toisille niinkuin haluaisit itselleenkin tehtävän.
Se on "Kultainen Sääntö" vuodelta 1500 luvulta Euroopasta, pitää pirun hyvin paikkaansa.


Posio RN 7.5.2016


Taas jälleen kerran, sinne sertijahtiin lähettiin akkain kanssa. Mies joka talossamme asustelee, lähti kisamakkarapalkalla hovikuskiksi ja viralliseksi koiranraapijaksi ja reissuketjuksi. Miten sitä nyt voesi vielä kuvailla. Kaunis aurinkoinen ilma, tuulinen kuitenki että koiraeläimillä oli oikein lokoisat oltavat :)

Tuttuja koiria oli kehänvarrella, Rovaniemen ja Kemijärven näyttelyistä - malamuuttipuolelta oli kans tuttu tyyppi jo useamman ryhmänäyttelyn tiimoilta. Mukavaa että tälleen tapaa vain tietyissä paikoissa tiettyjä ihmisiä :) Voi mennä morjestelemaan ja jakaa hirvenmaksanamuja.

Kehä oli myöhässä ja sen verran etukäteen tarkastelin tilannetta että tuomari juoksutti todella paljon. Mietin vaan mitenkä joskus paukahtanut jalkani kestää nurmikolla kirmailun tennareissa. Koitin sitoa kengät jalkaani ettei pottuvarpaassa verikään kiertänyt.

Taigalla oli yks luokkakaveri, me saatiin kuitenkin ERI ilman SA:ta, tuomarin näkemys oli että Taigalla on ikäisekseen älyttömän syvä rintakehä - ei saisi syventyä ollenkaan. Se siitä, koira vaihtoon ja lihapullatäydennys farkkujen perstaskuun. Killeriina esiintyi kuitenkin edukseen, ei heittäytynyt selkärangattomaksi lierolonkeroksi tuomarin lähestyessä tai koittanut murskata sen nenää. Malttoi juosta sievästi eikä tällä kertaa paskantanut kehään.... Hyvä Taiga!

Venuksella oli kolme luokkakaveria, joista me sitten päästiin ekalle pallille SA:n kanssa. Kilpailuluokassakin kiilattiin edelle ja taas se vanha hauska tunne verien kuohumisesta hiipi suonistoon. Siitä suoraan valittiin paras narttu, samalla kaavalla mentiin, tuomari viitteli ykköspallille ja kätteli. Kehäsihteeri vinkkasi silmää ja kysyi että kelpaako serti. No mitäpä luulet kelepaako, sikshän täällä ollaan damn :D Ei muutaku sertie ja ruusuketta kouraan.

Isäntä ja Taiga olivat sillä väliin hävinneet omalta paikoiltaan, kuulin Taigan rääkyvän melkoisesti ja esittävän villihevos-showtaan kun oltiin mamman kanssa kehässä. Onneksi huskyihmiset tietää ettei tässä ole mitään hätätilannetta kyseessä, on vaan elämäänsä vittuuntunut teini joka purkaa kaiken ängstinsä kiljumalla.

ROP-kehässä sitä juostiin. Juostiin ja juostiin. Vielä kerran juostiin. Meinas henki ja usko loppua - lopultakin se päätti! Uros vei ROP-tittelin ja me saatiin hyvin ansaittu VSP :) IHANAA!



Isäntä nappasi meistä sertikuvat, kasattiin retkituolit ja hyvästeltiin kehätutut - lähettiin äkkie kohti pitsapaikkaa. Koirat pisti kerralla nukkumaan, olivat ihan poikki siitä odottelusta ja hälinästä. Taiga varmaan väsyi siitä ränkymisestä, mokoma tursas.


Siinä oli meidän näyttelyura, kolme sertiä. Niitä niin kovasti on metästelty, kierrelty kehiä ja tässä se nyt oli. Jotenkin haikea olo mutta jotenkin helpottunut ja levollinen mieli - yksi etappi on taas selän takana. Venus mahdollisti kaiken tämän näyttelyharrastuksen, tuntuu kyllä mukavalta että päästiin maaliin saakka! Vielä se kisakoetulos - sitte FIN MVA <3 Ens talveksi tekemistä että saadaan valjakko kasaan ja reeniä alle!



Katsotaan josko joskus huvittais kierrellä keräilemässä cacibeja, yks tarttis suomen kamaralta ja loput sitte jostain muualta. Saapi nähä, onhan mulla tuo Taiga jonka kanssa "tahkota" :)

BOB Black Happies Dalton BOS Winter Chaos Flame of The West © Victoria Ryytty

Mukavasti on meidänkin vitriini saanut täytettä. Monenkin mielestä nuo ruusukkeet ja pahviläpyskät on joutavanpäivästä roinaa. Mulle ne on muistoja hetkistä joidenka takia ollaan pistetty ihtemme ja koiramme likoon, on reenattu ja kuljettu, yritetty uudestaan ja uudestaan. Ja sittenkun se tavote on saavutettu - miks heittäisin muistot mäkeen? En miksikään vaan hankin isomman vitriinin xD



ROP/VSP ja SERT-palkintoina ei yleensä ole muutakuin ruusuke ja pysti - nyt oli Pentikin 1,5l keraaminen kuppi! Saapi koerat uuven juoma-astien vai ottasikko itelle murokupiksi... 


Taigan kanssa Kajaanin ryhmikseen kesäkuun alussa.. Mutta seuraavaksi arvon yleisö, arvostelut:

Tuomarina Maija Mäkinen:

Taiga: "1-vuotias feminiinen narttu, jolla melko hyvät mittasuhteet. Raajakorkeutta voisi olla hieman enemmän. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Kaunis niska. Vahva selkä ja häntä. Hyvin kehittynyt runko. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Hyvä häntä. Hyvät käpälät. Liikkuu tasapainoisesti mutta etuaskel voisi olla pidempi. Ihastuttava käytös. Hyvä turkki joka kauniissa kunnossa." JUN ERI1

Venus: "5-vuotias feminiinen narttu jolla hyvä rungoon pituus ja ylälinja. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Kaunis kaula, hyvä runko. Riittävä raajakorkeus. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut, hyvin kulmautunut takaa. Hyvä luusto, hyvä häntä. Hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvällä askeleella ja oikealla teholla. Hyvä häntä, miellyttävä käytös." 
KÄY ERI KÄK1 SA PN1 SERT VSP

Ei pöllömmät arvostelut, hännät on kyllä hyviä täytyy sanoo ;)