31.10.2012

Oliko liukaski keli?

Kyllä oli. Rollaattorin ainoa jarru sijaitsee eturenkaalla ja meinasi useimmiten mennä vaan liinat tiskissä luisumalla eteenpäin. Kiva reitti oli. Pikkusen päälle 6km, mutta haastava - ainakin Venulle joka oli ekaa kertaa "kyläajossa" vilkkaana aikana. Oli autoja, sauvakävelijöitä, pyöräilöitä, potkurimummuja, juoppoja, rekkoja, rattoria, skootteria ja mopedia.

Hengähdystauolla isossa risteyksessä

Olin ihan varma, että otin kaks johtajakoirien seisinkiä mukaani, toisen pistin heti Venun ja Kurkon väliin. Lähdin niin vauhdilla kotipihasta että en tiiä mihin sen toisen kuparilukkoineen hävitin :/ Dimmu sitten juoksenteli "irrallaan". Dimmu hienosti sieltä irtolaisena avusti käännöksissä, osasi alittaa liinat ja näyttää suunnaan. Mutta se sitten myös juoksi tosi irtaallaan, leveällä ja hakeutui koko ajan pientareelle juoksemaan. Pyrinkin ohjastamaan koirat aina pientareen puolelle, jottei tuon yhen jalkaan olisi käynyt kipevästi.

Ajettiin ekana siis työpaikalleni aamukahvelle, koirat saivat siellä hurjasti huomiota. Ja rollaattori myös :D Hiskit sai siellä vähän levätä ja maistella vettä. Jatkettiin matkaa vilkkaan vitostien pyörätietä pitkin. Kurko ja Venu ihan selkeesti puhalsi yhteen hiileen, Kurkolla oli joku ihme-motivaatio tänä päivänä.. Pisteet sille! Venu veti kans hyvin <3 Dimmua ällöttää isot rekat ja rattorit, kovaääniset mopot ja korkeiden kierrosten autoja. Se hakeutuu tosiaan kovin syvälle pientareelle, palautuu kyllä heti kun mööpeli menee ohite. Ehkä se ääni?


Meidän kylän vanhan voimalaitoksen silta,
on vähän arveluttava ainaki Venun mielestä.

No, hiskit jäi sitten Makasiinin koirabokseihin odottamaan kun mamma kävi ostoksilla. Viivyin varmaan puolisen tuntia, jätin boksiin vettä ja käskin odottaa. Palatessani ei kuulunut ääntäkään ja kuikkasin varovasti sisälle niin siellä ne nukkuivat päällekkäin. Rakkaat <3

pojat homostelee

Piti vielä koukata "keskustan" kautta Pajakkaan, viemään kummitätille synttärilahja. Venu juoksi ekaa kertaa myös ihan keskellä kylää, ei ongelmia JES! Kurko on hyvä näyttää mallia näissä asioissa, sitä ei paljoo vastaantulevat lässyttävät muorit jaksa kiinnostaa. Kummitätin työpaikan väki ikkunoista katsoivat kun kurvattiin pihaan, ja meitä katsottiin myös kun lähdettiin :) Varmasti aiheutettiin kovasti silmänruokaa, ei sillä että kuskissa olisi mitään katseella syötävää - mutta se meidän meno ei ole ihan kovin tavallista :D

Dimmu liukastui n. kilometri ennen kotia, ja se näkyi sitten vauhdissa ja motivaatiossa. Kotona venytin ja kopeloin jalan, ei reagointia. Ehkä koirillaki pitäs olla nastat alla, tai antaa kynsien kasvaa ihan vallattomasti?

Alla pari videota tämänpäiväisestä =)



Kira ja Saarakin kävivät kylässä, juoksutettiin koiria tuossa meidän rantatiellä. Lunta sateli päivän mittaan melkoinen nietos. Venus sai jotain ihme hepuleita, vissiin oli kiva taas leikkiä myyrää ja möyriä lumen seassa.. Kira nyt sai keppihepuloita, ihan normaaliin tapaansa!






IM GONNA EAT YA!!!

5 kommenttia:

  1. VENU RÄÄKÄSI minä vähä säikähin

    VastaaPoista
  2. ni millä te kuljette, siis mikä on jalkojen alla kun koirat vetää? meettekö ihan kävelyteillä/pyöräteillä? minne jätät siis koirat kun meet esim. kauppaan? mitä kulkupeliä koirat vetää kesällä, talvella, syksyllä, siis rollaattoria vai? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rollaattorilla me kuljetaan. Vanha kolmipyöräinen rollaattori. Mennään ihan minne vaan mielikuvitus riittää, pyörätiet, kävelytiet, soratiet, mehtäautotiet, keskusta, taajama.. Koirat jää kaupan pihaan kun menen ostoksille. Meidän vakiokaupan pihassa on semmosia betoniporsaita ja pihapylväitä johon saa kätsysti koirat kiinni ja rollis viereen :)

      koirat vetää sulalla kaudella, eli lumikauden ulkopuolella tuota rollaattoria - tai pyörää, ja sittekun on tarpeeksi lunta ja järvet jäässä, niin reellä :)

      Poista
  3. hienoa, kiitos vastauksesta ! (: voitko näyttää kuvaa teidän rollaattorista? Entä mitä käskyjä teidän koirat osaa kun mennään, niinku vasen/oikee ym? Miten semmosia käskyjä voi opettaa koiralle? ps. venus on kaunein husky vähään aikaan mitä oon nähny !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on täällä blogissa siitä kuvia, selaile jonnekki syys-elokuun kirjotuksiin niin sieltä löytyy :)

      Käskyjä osataan silleen että mennään, vasen, oikea, reunaan/laitaan, iisisti(mennään hiljaa ja varovaisesti, seis ja takasin (uukkari tulosuuntaan). Oon ihan kädestä pitäen opettanu, kirjaimellisesti. Kurko ekana koirana opetettu tosiaan ihan alusta asti, ja se on sitte opettanu noille kahelle.

      Venus kiittää huomiosta! =)

      Poista

Jätähän terveisie, niistä myö tykätään!