8.12.2017

Muutoksen tuulia

Hei vaan, taas.  Huonot tavat eivät sittenkään ole menneen talven - eikä tulevankaan talven lumia. Jokakerta lupaan kirjoittaa useammin. Haluaisin kyllä ja kovasti, mutta olen töissä ahkerasti ja siihen päälle vielä koirat ja kotihommelit. Tiedätte kyllä, ei jaksa avata sitä hurisevaa ja hidasta tietokonetta kun voi näppärästi päivittää kuulumisensa ja lukea uutiset hiirenpaskan kokoiselta älyluurin näytöltä.

Ajattelin jo aiemmin että lopetan koko blogin, mutta en taida siltikään. Elättelen toiveita että inspiroituisin niin että kirjoittelusta tulisi taas tapa arkeen. Ja kuvaamisesta ennenkaikkea. Muttakun olet kaiken valoisan ajan töissä - ja ne valoisan ajan vapaat tuppaa menemään hujauksessa etkä muista koko kameran olemassaoloa! :D Antakee anteeksi! Olisi niin paljon mistä kirjoittaa, olisi niin paljon mitä kuvata. Ja jakaa kaikki se tänne.

Tässä on tapahtunut ties mitä Lunan tulon jälkeen. On muutettu kylältä pois, on ostettu talo maalta. On opeteltu maalaiselämään, on vaihdettu keskuslämmityskattilaa - tehty saunapuita ja leivinuunipuita. On poltettu roviolla vanhaa elämää, on rakennettu koiratarhoja ja kuunneltu outoja ääniä vanhassa talossa. On rakastuttu maalaiselämään päivä päivältä kovemmin, vaikka alussa pimeys ja hiljaisuus tuntuivatkin ahdistavilta.

Ostettiin siis ukkokullan kotitila. Olimme käyttäneet alkukeväästä ilmoitusta lehdessä että ostetaan talo maalta, ilmoituksia tuli yhteensä varmaan joku kymmenkunta - joista yhdestäkään ei tullut fiilistä että "tämä se on". Tuli tarjouksia tonteistakin.

Juhannuksena, vielä silloin asiasta tiedottomina, istuttiin tulevan kotimme kesäkeittiössä, tulikuumat pekonisienet polttivat kitalaen ja kielen. Aurinko heijasti silmään, itikka narisi korvanjuuressa. Mieheni vanhemmat olivat jostain kuulleet että olemme käyneet katselemassa taloja ja olemme todella haluamassa pois ihmisten ilmoilta. He olivat aiemminkin jo sanoneet että tulkaa te tänne asumaan niin me lähetään kylälle. Enhän minä voinut sitä ottaa edes leikilläänkään tosissaan - kuka täältä nyt haluaa pois. Eikä ketään voi ajaa pois omasta kodistaan. Nyt oli kuitenkin eri ääni kellossa. Silloin tuntui että se herkkusienen polttama suu oli vielä enemmän tulessa. Tulisko tästä sittenkin totta, onko tämä nyt tosipuhetta vai leikkiä? Ei se ollu leikkiä.

Pian laitettiin asiat rullaamaan, selviteltiin kaikki mahollinen ja mahoton. Tehtiin laskelmia ja listattiin lukuja, soiteltiin pankkeihin ja käytiin palavereissa. Otettiin vastaan lainatarjouksia. En ole varmaan ikuna vahdannut niin tehokkaasti sähköpostia kuin silloin vahtasin. Tarjoukset saatiin ja mietittiin vielä vähän lisää. En päässyt vieläkään mukaan tunnetilojen kärryille että kohta tämä unelma on toteutumassa. Pessimistin piirre pisti niin kovasti vastaan että elä innostu kun kuitenni menöö vituiks. Kyllä se olotila siitä alkoi pikkuhiljaa vastaanottamaan innostuksen tuntemuksie..

Käytiin kirjoittamassa lainapaperit.
Käytiin kirjoittamassa kauppakirjat.
Siinä se oli. Omakotitalo maalta. KUVITELKAA!!! MAALTA!!! TALO!!!!

Kauppojen teon yhteydessä minua olisi itkettänyt, mutta jotenkin tämä asia oli vielä niin hatara ja kaukainen - en kerrassa voinut uskoa että mulla on kädessä oman taloni paperit. Jatkoin työpäivää normaalisti, kävin hakemassa työkavereille muutaman kuivettuneen käntyn kaupasta sen kunniaksi :D

Sitten alettiin suunnittelemaan muuttoa. Onneksi saatiin kelekkoa tavaraa tänne uuteen kotoon pikkuhiljaa, semmoista roipetta ja rompetta mitä ei jokapäiväisessä arjessa tarvitse. Taisin keretä ajaa kolme passatillista :D Sitten tuli se viikonloppu kun lopussaankin ajamalla ajettiin tavaraa. Jäätiin tietenkin heti yöksi, vaikka kämppä oli kuin pommin jäljiltä - laatikoita siellä ja täällä - kuten tiedätte. Kunhan oli joku nurkka mihin sängyn sai kasaan ja mihin sai päänsä kallistaa - ikiomaan taloon. Eikä malttanut edes nukkua, halutti heti aamusta herätä ja katella uutta kotia. Ja alkaa purkamaan laatikoita.

Nyt ollaan asuttu tässä talossa reilu kaksi kuukautta, ja nyt vasta alkaa tuntua kodilta ja siltä ettei täältä tartte mihkään lähteä - eikä olla kenenkään vieraina tai talonvahtina toisille. Tavarat ovat hakeneet pikkuhiljaa paikkaansa, ei olla änskilläänkään pidetty kiirettä sisustamisen kanssa. Kunhan keittiössä on tiskikone paikoillaan ja pesuhuoneessa pyykkäri. Niillä pärjää.

Koirat on viihtyny maalla oikein hyvin, tiluksia on ympärillä muutamia kymmeniä hehtaareja ja juoksuttamiset ja irtiolot on olleet helpompia toteuttaa. Kurko ei ole karannut kertaakaan - paitsi  naapuriin tonkimaan tunkiota :D

Laumalukema lisääntyi talokauppojen myötä heti yhdellä. Isännän vanhempien vanhin hirvikoira Mosku 14v, jäi meitä tänne ilahduttamaan. Olisi ollu väärin viiä vanha kääkkä taajamaan, olisi varmaan kuollut stressiin. Nyt se naurattaa naapuritarhan Lunaa, jyrsii luita ja pauhaa kun ruoka tarjoillaa niin keittomaisena!

Laumalukema kasvoi muutama viikko sitten vielä yhdellä, isännän pitkäaikainen haave jänispiiskasta toteutui myös. 7kk ikäinen Minttu liittyi seuraan, opettelee olemaan koiriksi ja ajokoiriksi!



Me eletään nyt sitä unelmaa, mistä ollaan vuodet jo haaveiltu ♥




3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) On tää kyllä mieluinen muutos.

      Poista
  2. Mukava nähdä tekstiä pitkästä aikaa! Onnea perheenlisäyksistä ja toivottavasti näpit eksyy näppäimille taas pian :)

    VastaaPoista

Jätähän terveisie, niistä myö tykätään!