Ja niin tuli se päivä. SE päivä, jota olen salaa kierossa mieleni sopukoissa hautonut. Epävarmoin mutta innokkain pienin harppauksin tähänkin etappiin päästiin, nimittäin kilipailuihin. Ei savolaisiin lammaskarkeloihin vaan ihan oikeisiin rekikoirakisoihin. Ja semmosiin että perästä kuuluu ja KoiraNetissä näkyyy!
Kiitos kuvista Sari Sarviaho ja Merja Ojanpää :)
Aiemmin oli siis tarkoitus että Venus menee toiseen valjakkoon yksinään, mullakun ei sattumoisin ollut viikkoa ennen ilmoittautumista kisakuntoista rekeä - saatika tarpeeksi koiria. No, tämä ajatus meni heittämällä vesakkoon, paikka peruuntui seuraavana päivänä ja sisuunnuin. Samalta seisomalta rupesin näppäilemään kavereita läpi mistä sais koiria lainaan, olin kerennyt ennen kyselyitä soittaa Ouluun ja varata Siskan käyttööni. Kahta koiraa siis vailla. Aiemmin talvella olin jo alustavasti kysellyt ystävältäni Keminmaasta onko hän tulossa kisailemaan, oisko hänellä tilaa valjakossa tai saisko häneltä koiria lainaan. Nyt kysyin tuota viimeistä vaihtoehtoa, koiria lainaan. En oikeestaan tiiä mistä tuo kaikki rohkeus kumpusi, ensimmäinen kisa, ei rekeä vieläkään, uupelo koirista ja muutenki keltanokkainen osallistuja. Lisenssit, vakuutukset, ilmoittautumiset - kaikki!
Koirat löytyi ja voitiin päästä seuraavan ripulin aiheeseen. Se saakelin reki. Kädettömänä poropeukalona katseeni suuntautui taas jälleen kerran isäntään joka värkkäsi jarrumaton parissa tunnissa, Björkis oli edellisellä viikolla jo kiristetty uudelleen sekä naruista että pulttiliitoksista. Nyt ois siis kaikki muut.
Siska tuli ja ajettiin edeltävänä viikkona jokapäivä, Taiga pääsi toteuttamaan itseään ja Kurko kävi turvallisuustekijänä kärkipaikalla kun korkattiin uus reitti. Ohiteltiin hiihtäjiä ja yksi jämpti! Niitä ohituksia pelkäsin eniten. Olin varma että lentää veret, suolenpätkät, ukot ja akat äkeet selässä. Harmikseni täällä korkeuksilla toisia vetokoiraharrastajia ei oikein ole, eikä yhteisreenejäkään..
Minulla ei ollut voimassa olevaa lisenssiä eikä tapaturmien varalta edes vakuutusta. Tutustuin aiheeseen työpaikalla 10 min ajan, maksoin maksut ja toivoin parasta että läpi menee. No menihän se, huh - sekin oli reilassa. Joskus tuntuu että ihminen saa enemmän aikaan kun perseessä on pieni paine. Jonkun tempun se elimistössä tekee ja alkaa vaan tehä töpöttämään eikä mieti jälkiseuraamuksia.
En ole koskaan ollut jännittäjätyyppiä, enkä nytkään osannut "pelätä" tai jännätä kisoihin lähtöä. Tiesin sinne tulevan kovanluokan kuskeja ja koiria, ja peruskaenuulaisena otin jo valmiiksi asenteen että tuloksesta viis - kunhan päästään yhtenä könttinä maaliin. Eipään tuu niin iso henkinen mustelma jos kuvittelee pääsevänsä mitaleille :D Iskostin päähäni että nyt ajetaan reeniä ja sillä sipuli. Vieraat koirat valjakossa ei pelota, omat koirat on tuttuja ja tiedän miten ne ottaa vieraat vastaan. Tuttu reki millä kurnailla. Tottakai pieni jännitys oli mahanpohjassa, olinhan toteuttamassa tätä pitkäaikaista haavetta. Enemmänkin se oli suuren urheilujuhlan tuntua ;)
Oltiin ajoissa paikalla, etittiin sopiva soppi ja täräytettiin leiri pystyyn. Stake-outit autosta lähimpään puskaan kiinni, sitten tsekkailemaan minne voi ilmoittautua. Siinäkin kaikki meni jees, pitää osata kysyä neuvoa ja apua, kerkesi siinä jopa pikkukahvet ryypätä outellessa Keminmaan vahvistuksia :) Jutustelin siinä muutaman muunkin tutun kanssa, enemmänkin olin tarkkailevana osapuolena että mitä kukainenkin tekee. Laitoin reen valmiiksi, liinat kiinni, kaivelin valjaat ja muut röseet valmiiksi esille. Ajajien kokous ja sitten eikun koiria ulkoiluttamaan!
Meidät oli arvottu lähtönumerolle 14, eka valjakko lähti 10:30 joten aika äsäkkänä sai olla koirien laitossa ja koko ajan silmät selässä ajan hampaalla. Tuommoisessa tilanteessa se minuutti on lyhyt aika, todella nopeaa lähtee imemään koiria uralle joten hoppuhan siinä tuli. Ohtakamera ja trackeri jäi laittamatta kokonaan! Edestäni lähti tuttu tyttö Paltamon kokeesta ja heti perässäni tuli Keminmaan ystävä valjakkonsa kanssa. Luottavaisin mielin siis matkaan.
Ura oli silloin jo aika pehmeän oloinen, koirat polkivat polanteen läpi joten paikkapaikoin sai tarpoa. No, meidän sakki on siihen niin tottunut! Ekalla kierroksella kolme ohitusta, ekan ohituksen aikaan painoin reilusti jarrua - tuntui paremmalta testata miten koirat tähän suhtautuu. Vauhti alas ja toinen valjakko tulee rinnalta ohi, kukaan ei virka mitään. Venus kurkkasi olan yli että mikä tässä mättää, pois jarrulta! Seuraavat kaksi ohitusta otin reen vaan reunaan enkä laskenut vauhtia. Turhaan pelkäsin, koirat hoiti homman kotiin :)
Tuntui ihanalta päästä maaliin, ihmiset siellä koko väellä tsemppasivat viimeistä suoraa juoksevia koiria ja punanaamaisia kuskeja! Isäntä siellä odotti ja otti meidät vastaan, eikun koirat autolle, juomat naamaan ja taputukset päälle. Ei ollut haisuakaan paljonko oli mennyt aikaa, olin todella tyytyväinen suoritukseen joten minuutit ja sekunnit ei paljon painanu. Pääasia että kaikki luisti, reestä lähtien. Muutama todella mehukas kurvi siellä oli, mutta nekin hoidettiin snadisti sladissa ;)
Kierrosten välissä juotiin lisää kahvia, vähän ehkä syötiinkin. Käytettiin koirat ja vaihdeltiin kuulumisia toisten kanssa. Pian alkoihin uusi tohina toiselle kierrokselle! Kerkesin kuitenkin trackerin värkätä rekeen kiinni jotta kotiväki pystyisi vähän seuraamaan missä mennään!
Toinen kierros oli pahempi, nopeusjärjestyksessä matkaan ja me oltiin sijalla 26. Ura oli todella pehmeä vaikka koittivat väliajalla polkea kelkalla. Hienosti taas hoiti homman kotiin. Siskan juomattomuus näkyi lumen haukkomisena mutta silti se painoi kuin pieni orava jäisen käpynsä perässä. Halusin Siskaa testata keulassa myöskin, Venus pääsi Bragen kanssa pyörään. Ei pöllömpi vaihto tämäkään!
Mekin ohitettiin yksi valjakko, jännätti kyllä mutta kun ite potkutteli matkassa ja hoputti menemään OHI niin kyllähän ne meni :)
Päästiin taas onnistuneesti maaliin, koirat meni siimat tiukalla vaikka ura oli ankara! Siinäkun ravaa 25 valjakkoa, aurinko paistaa ja keli painuu plussalle, meinaan sai itekki mukavat sykkeet ja punaset posket. Pipokin lensi mäkeen mutta onneksi takanani tuli urhoollinen miesmusheri joka poimi tähtipipon talteen, kiitos siitä!
Koirat taas lepäämään ja juomaan, liinat irti ja reki katolle valmiiksi odottelemaan. Siinäpä kerkesi hiki kuivua ja sykkeet tasaantua kun odoteltiin loppujen valjakkojen maaliintumista ja tulosten laskemista. Viimeiset kupit kahvia ja palkintojen jako. Vaikka osallistujia oli niin paljon että keskiaika otettiin neljän valjakon kierrosajasta, ei REK1 tuloksia saanut kuin kolme porukkaa. Taso oli todella korkea! Viisi valjakkoa sai REK2 ja viisi valjakkoa REK3 :) Me saatiin tuomarin halaus ja Belcandon energiajuomajauhe. Kärkivaljakkoon oli aikaeroa 10 minuuttia, mutta se ei haittaa tippaakaan. Kokemuksena tämä oli mukava, ja sitähän minä lähdin hakemaan.
Suosittelen tosin ekakertalaisille nöyrää asennetta, eikä suuria odotuksia pysteistä ja verenmakuisista ykkösistä :) Ensi kerralla osaan tehdä asioita eritavalla.
Kiitos Brage, Tiibmu, Siska ja Venus!
