Niin hyvää ettei sanotuksi saa

Pitkästä aekaa tekee mieli hehkuttaa mitenkä hyvin meillä pyyhkii! Tai tuntuu että jotain on tehnyt oikein kun kerrattainkin asiat menee niinku on suunnitellu. Vaikka auto on ajettu ennen joulua korjaamolle eikä sen kotiinpaluusta ole harmainta haisuakaan, ei sekään jaksa nyt harmittaa! 

No mistäkö tämä ällösiirappinen ihanaelämä-vuodatus nyt juontuu? Kun ei jatkuvalla syötöllä lapioida paskaa niskaan! Koirarintamalla kaikki on ok, näyttelyitä on katseltu ja suunniteltu, rekikoirien käyttö- ja kisakokeisiin osallistutaan. Ajattelin johonki kokeeseen hypätä omalla valjakolla - tai ainakin omalla reellä!

Kurko Aarnivalakioissa vuonna 2010

Venus on ilmoitettu tulevaksi viikonlopuksi Paltamoon REKÄ-kokeeseen. Ai vitsit se oli ehkä viikon paras juttu, kun järjestäjä otti yhteyttä uudelleen. Aiemmin koepaikkaa kyseltyäni vastauksena oli ennalta tiedossa oleva "ei oo". Voe kaohea!!!!! Viime kevät Veenulla meni pentuja kasvatellessa, sitä edellinen oli niin älyttömän vähäluminen että Kiimingin kokeetkin peruttiin vaikka sinne oli kaks paikkaa varattuna. Viimeksi olen käyttänyt koiria kokeissa kun Gini ja Wiima oli mulla rekikoirailemassa vuonna 2011. Kurko oli sitä edellisenä vuonna 2010 ja tempasi kokeesta täyden nollan. Oisko nyt aika parantaa tuloksia ;)

Kurko menossa koeuralle Aarnivalakioissa vuonna 2011

Omassa elämässä pyyhkii hyvin, varasin lomanpoikasen Sallaan tammi-helmikuun vaihteeseen. Koiratkin lähtevät lomailemaan - tai aion kyllä kikkarin ottaa mukaan joten voidaanko puhua niiden kohalta lomasta... Liikuntasellaisesta?  Se vain passaa!

Lauma tuntuu omaan käteen hyvältä, niiden kanssa on helppo touhuta ja elellä. Ei se hulppealta tuntuva elämä aina tartte mitaleja ja pokaaleja, meriittejä ja satapäistä listaa harrastuksista. Perusarki ja sen ympärillä pyörivä elämä näyttelee jokaisen meidän elämässä suurta osaa. Se kun sujuu, sieltä alakaa lähteä se koko porukan hyvä mieli. Olen jotenkin ollut kadoksissa tovin aikaa näiden koiraharrastusten kanssa, olen potenut huonoa omaatuntoa että en kulje tokoreeneissä, nenäreeneissä, näyttelyreeneissä, luennoilla, koulutuksissa - niinkuin aiemmin olen aktiivisesti kulkenut.

Nyttemmin me ollaan hömpötetty oman lauman kanssa PALJON maastossa. Ajettu kikkarilla, oltu piiloleikkiä metässä ja leikitty häkissä paskakinttaan repijäisiä. Eikä koirat näytä olevan pahoillaan tästä "muutoksesta" - päinvastoin. Ne on onnellisia väsyneitä koiria, ovat vailla ruokaa ja lepoa. Olen siis löytänyt rauhan ettei tartte suunapäänä olla menossa eri lajireenauksesta toiseen, mukava ja sujuva peruselämä on SE juttu. Voi perehtyä vaikka venyttelemään koiria kikkarilenkin jälkeen kuin singota reenaamaan toisia :)

Taiga se on edelleen semmonen pershetelmä, varsinki ruokailutilanteissa se käyttää häikäilemättä emoaan ruokapöytänä! Hännässä on hyvä syyä. 

Näihin tunnelmiin, jäädään odottamaan lauantaina ja Paltamon REKÄ-koetta. Voisin melekeen sanoa olevani kuin ripulitautinen orava tämän innostuksen kanssa! Ihkuja virtuaalisia tsemppejä ja hattuhattu-kommentteja saapi Venuselle laittaa.

pst. Taigan verinen vuoto alkaa lopuillaan ja se ahdistelee Dimmua. Dimmua ujostuttaa ja se esittää sohvatyynyä.