16.11.2019

Nuku hyvin, Kurko ♥

Ei ole ollut voimia kirjoitella asiasta. Kurko lähti reilu kuukausi Dimmun jälkeen. On ollut hankala ajatella koko koiraa, ikävä on ollut niin valtava. Ensimmäinen ikioma koira ja nyt se on poissa. 

Kurkon vointi meni viikossa alaspäin niin kovaa, että en voinut enää katsoa maailman urpointa ukkia herkistymättä. Se söi viimeisen viikon kortisonia isoimmalla mahdollisella annostuksella ja se taas silmissä virkosi - mutta ne sivuoireet kortisonista oli tuolla koiralla niin voimakkaat että jatkuvaa lääkitystä ei olisi voinut ajatella. Oli siis aika ajatella koiraukin parasta ja päästää se revontulien luo.

En halunnut nähdä Kurkoa enää yhtään vaisumpana tai sairaampana, hyvät muistot jäi vaikka selkeästi se oli tavallaan jo "valmis". Tavalliseen tapaansa se hillui ja teputteli etutassuillaan kun menin sitä tarhasta hakemaan. Kurkkua kuristi kun ajattelin että tämä on viimeinen kerta kun haen maailman rakkainta koiraani tarhasta.

Innokkaasti se lähti veljeni mukaan, samaan paikkaan missä sitä odottivat jo Ritan ja Dimmun kummut. Kurko pääsi meidän muistolehtoon nukkumaan, aivan juoksutarhan taakse. Toisaalta olin kamalan helpottunut kun tiesin että minun ei tarvitse enää "vahtia" sitä silmälläpitäen, milloin on aika. Ja sitten tämä kolikon kääntöpuoli, monta päivää kestävä ahdistus ja itku. Vilkaisu tarhoille ja vesi valui silmistä. Valuu nyttenkin kun kirjoitan tätä. Kaipaan sen koiran läsnäoloa, sen turvallisia ja omantakeisia tapoja jotka kuuluivat elämääni yli 11 vuotta.

En ole voinut edes katsella Kurkon valokuvia saatika videoita. En ole voinut tilata valokuvapalvelusta isonnettua kuvaa jonka haluaisin laittaa seinälle. Vaikka sen kuuluisi olla valokuvatapettina kaikkialla. Se oli mulle niin iso tuki ja turva omassa henkilökohtaisessa elämässä, tyrskyissä kuin tyynelläkin. Oma raivostuttava itsensä, joka peilasi kaikki minun fiilikset ja käyttäytyi sen mukaisesti.

Vetopäätä sillä ei ollut tippaakaan, viisas se kuitenkin oli ja oppi asiat nopeasti. Sitä oli kiva opettaa. Se opetti Dimmulle ja Venukselle vetokoirailuun kuuluvat käskyt, vaikka sitten liina löysällä.

Buugi olit minun suuri haaveeni, ostin sen valmistujaislahjaksi saamillani rahoilla. Sukulaiset olivat lentää perseelleen kun kuulivat mihin aion rahaa kerätä. Olin vinkunut huskya jo monta vuotta, mutta kotiin sitä en saanut ostaa. Päätin että sitteku täytän 18 ja asun omillani, ostan heti koiran. Täytin 18 maaliskuussa, ja Kurko syntyi sitten samana jussina. 

Tuon punavalkoisen pierun ansiosta mulla on nyt iso repullinen ystäviä ympäri Suomen. Olen saanut hienoja ystäviä tuon koiran avulla. Monesta asiasta pitää tuota koiraa kiittää. 

Tuntuu vain oudolta yrittää pärjätä ilman aina niin nuorekasta Kurkkupurkkia ♥
p.s. Blogikin on saanut nimensä Kurkon mukaan.

♥ Kiitos kaikesta, rakas punaparta ♥
Black Happies Snowman
"Kurko"
26.6.2008 - 19.7.2019

1 kommentti:

  1. Voi ei... Voimia ja jaksamista suuren surun keskelle!
    Kiitos kun silti jaksat kirjoittaa kuulumisia

    VastaaPoista

Jätähän terveisie, niistä myö tykätään!