Kesäkoomassa

Siinäpä se kesä on mennä viuhahtanu. Onneksi, ollut TODELLA kiireistä. Valehtelematta, tämä on ensimmäinen viikonloppu kuukausiin että on lauantai ja sunnuntai vapaa - ilman mitään kissanristiäisiä. Olen kerennyt käymään lenkillä ilman kelloa kaulassa että kohta pitää rientää.

Tänäaamuna sain nukkua ilman että tuo saatanankeksintö alkoi laulamaan herätystään. Sain keittää kahvet ilman että tikitys käy perseessä vauhtia vauhtia vauhtia.

Tänäaamuna sain pakata lihapullien, trackerin, koirapillin ja koirien lisäksi autoon myös kameran. Ja mikä parasta, ei satanu vettä! Sitästä on tänäkesänä riittäny.

Tänäaamupäivänä olen saanut istua tietokoneella ja tutkia vaikka sohvanraosta löytyneitä muistikortteja ja siellä oli pentukuveja. Sulakaa ällötykseen! ♥

Niin, mitä me on kesä tehty. Ei oikeastaan mitään. Kerrassaan. Muutamat näyttelyt on tyttöjen kans käyty, Venus sai viimeisen sertinsä Kemijärveltä ja Taiga ensimmäisen Ristijärveltä. Muuten ollaan liikuttu maastossa, marjastettu sen verran että saatiin mustikkapiirakkaan törtteet. Sieniä on kerätty pari pannullista. Muuten vaan oltu ja öllötetty, perusarkea. Taiga on edelleen rasittava penikka. Dimmu yhtä änkyrä ja notkea kuin näkkileipä. Kurko nyt on Kurko. Venusta ei huomaa, edelleenkään.

Metällä on käyty ja saalistakin saatu. Taiga on korotellut pisteitään tekeytymällä vesilintunoutajaksi ;) Josko saisin ne videot tänne ladattua missä se on tositoimissa. 

Poroja ei oo tänäkesänä ajettu kertaakaan, kop kop. On pitänyt olla todellatodellatodella varovainen valitessa lenkkimaastoja, ettei koirat karkkoa porojen perään - nimittäin täällä on niin paljon susia eikä mulla oo yhtään ylimäärästä koiraa syöttää niille valtion paskaturkkeille. Onneksi on tuo luottopaikka, Varisjärvi. 

Lauma sai väliaikaista täydennystä, Venuksen tyär ja Taigan systeri. Tässä on Anor!

Anor on ollut meillä nyt viikon. Se on osoittautunut paljon samanlaiseksi kuin emonsa. Ruualle perso natisija ja tassulla pieksäjä. Taiga on saanut maistaa omaa ärsyttävyyttään, nimittäin Anor leikkii Taigalla.... :D

Anor sai kaulaansa tutkan ja nimikoidut valjaat puhelinnumeroineen. Varustauduin kaiserwurstilla ja Atrian lihapullilla. Jännätti vähän että mitähän se tuumii kun pääsöö avoimeen maastoon jossa on niiiiiiin paljon eri hajuja mitä kotikolossa Kuopiossa. Mitästä koiravaarin paskaa, sehän on viikon aikana oppinut kuuntelmaan nimeään paremmin ja tuloo heti taskulle. Minun koirat tuloo vihellyksestä luokse, joten lienöö oppinut jotain siinä samalla :)

Niin, poroja ei oo ajettu. Mutta pyöritty porossa. Paskassa ja kusessa. Pian alkaa poroilla rykimä joten paskaa ja kuolemalle haisevia kusia on metät täynnä. Ja niissä on pakko pyöriä, siis aivan pakko. Venus ja Kurko on oikein matoja tähän hommaan. Kiva sitten ottaa poronkuselle haisevat koirat samaan autoon.

Tätä tietä me marssitaan lähes jokapäivä. Merkkailtua reittiä, niin minä kuin koirat. Maisemakin on yleensä tämä, pelkkää pers'reikää.

Anorilla on sulkasato. Sillä on vielä pieni keesi tuossa lantiolla ja hännässä. Muuten siitä ei oo jäljellä muutaku haituvat :D 

...mitäs pienistä, kunhan on vaan hauskaa! 

Venus maistelee syksyn tuulia, mitähän se talvi tuo tullessaan :)

Taiga ei ollut tällä reissulla matkassa ollenkaan, se apina on alottanu perseilyn kun menen häkkiin pantojen ja valjaiden kans että lähetään lenkille. Jätin sen sitten häkkiin märisemään, saa nähä montako kertaa se jättäytyy matkasta. En todellakaan ala makupaloilla sitä hännystelemään eikä hyysäämään. Jos ei lenkkivermeet kiinnosta niin sitte ei kiinnosta lenkkeillä! Olokoon mokoma. Eikä tee tiukkaakaan heittää yhtä änkyräpussia tuonne häkkiin.

Rantaleijonoita ja viikonloppuvaparia

Viikonloppu vierähti mökillä, koiramaisissa merkeissä tietenkin. Läskipyörällä juoksuttaen tai kamera painona kaulassa maastossa :) Taiga oli vaihtelevasti mukana reissuissa, sillä on niin tympeä tyyli roikkua äeteensä karvoissa jatkuvalla syötöllä eikä Venus sano sille mitään.

Julle sai luvan kanssa leikkiä Taigalla ja tekikin sen oikeen kunnialla! 

Julle on sitten mainio pystäri, sille maistuu ruoka, se tulee toimeen laumassa, se leikkii käskystä Taigalla :D

Kimmo vuorikiipijänä!

Kolme neljästä koirasta tykkää läträtä ja kökkiä kaikenmaailman lammikoissa. Kurkoa ei saa veteen millään, se käy mökkipihassa juomassa lintujen pesualtaasta. Jos varpaat kastuu, niin ei hyvä heilu....

Koirat oli tällä kertaa kiinnostuneita tonkimaan majavan jyrsimiä puiden torrakoita rantavedestä. Yleensä nuo ei kepakoista piittaa, eivät nouda tai leiki kepeillä. Mutta näitä hämmensivät ihan oma-aloitteisesti. Dimmua ei pelota ottaa kepukkaa syvemmältäkään, Taiga seuraa tässäkin asiassa tiukasti vieressä - kai se mallioppii miten keitetään pottuja ;)

Siitepölyallergisen parasta aikaa, pikkunen sade ja kostea keli. Kesän aurinkoiset ja kuivat, hieman tuuliset päivä on hanurista. En kerkie muuta tekemään kuin aivastelemaan ja niistämään räkäviisarini vereslihalle.

Kurkokin siellä taustalla juoksentelee, tiukasti hiekalla ettei vaan herran herkät käpälät ota kosteutta.

Kyllä se tuo ulkoilma tekee kutvosta ite kellekin.

Suosittelen. Ja jos yhtään oloo vielä helpottaa niin halaa vaikka puita tai pyöri mättäässä. 

Tai jätä puhelin kotiin ja ole huomaavinasi lähimmässä puskassa karhu, palaa karstat pumpusta kun munaravaat takasin mökille.

Ädjö!

Mistä tunnet sä, ystävän?

Siinä on semmonen kysymys että pitää itelläki ihan pysähtyä miettimään. Tässähän minä oon, arki rullaa, elämä vetää mennessään, työt sujuu, koirat vanhenee päivä päivältä niinkuin me hihnanjatkeetkin. Tilaisuuksia tulee ja menee. Huomaat ovien sulkeutuvan ja aukeutuvan. Huomaat myös asioiden järjestyvän kuin ihmeenlailla - vaikka tuntuu ettet selviä edes hengittämällä kortta pitkin lammikossa.

Joka risaukseen ei kerkie mukaan, ei kerkie kyläilemään tai tapaamaan ystäviä niin usein kuin haluaisi. Ikävä kyllä elämä on hektistä. Mutta silti, tässähän minä oon. Minun elämä menee nykyiseltään melkoisen samaa kaavaa, työt aina tiettyyn aikaan päivästä - iltapäivästä koirien hoito ja kaikki muu oheistoiminta. Siinäpä sitä onkin säpinää, energisten kamujen kanssa mennään päästelee päivän pölyt jaloistaan tai hypätä pyörän selkään. Siinä samalla voi kilauttaa vaikka kamulle.

Silti joskus kuulee kuinka ystävät hylkää. Se on semmoinen väite että uskallan vaikka väitellä aiheesta. Siihen nimittäin tarvitaan aina kaksi, nimittäin olemaan ystävä. Se ihmissuhde, parhaimmillaan ne kestää pidempään kuin parisuhde. Se on tietenkin rennompi versio parisuhteesta, voi mennä pitkiäkin aikoja ettei nähä tai kuulla toisista mitään - koska sehän on normaalia että kaikki elää omaa elämäänsä. Hyvänen aika sentään, soeta tai laita tekstaria että oisko kahven paikka! Yksin ei voi mitään suhdetta ylläpitää. Eikä voi olettaa sen toimivan yksipuoleisena.

Toinen toista tuppaa mäessä ja mäen alla, jakaa murheet ja ilot. Niin sen kuuluu aina mennä, palvelus palveluksesta. Olit sinä sitten ollut vaikka koiranruokakuriirina tai koiravahtina, olkapäänä, reissukaverina, kyytabletinhakijana tai muuttoapuna - toiselta odottaa sitä avunpyyntö mihin vastata. Ei voida olettaa tulevan apuun jos sitä ei pyydä. Ei minullaKAAN ole ennustajan taitoja saatika kristallipalloa. Ystävät kestää mielipiteet, puhuttaisiin vaikka hullusta susikannasta ja pihasta koiria vievistä häiriköistä.

On oletettavaa että tämä systeemi toimii molemminpuolin, ollaan kiinnostuneita vaikka toisten harrastuksista vaikkei todellisuudessa kiinnostais tippaakaan. Ei se maailman sillätavalla pyöri että vain oma napa on päällimmäisenä. Siksipä onkin armeliasta lähteä kelkkamessuille tai lastenvaatekutsuille, risusavottaan tai penkomaan kirpputoreja. Vain koska saapi yhteistä tekemistä.

Pitäsi koirien tavoin ottaa kerralla homma käsittelyyn, nakkautua vaikka lumihankeen pyörimään ja ajatuksie selvittämään! Minun matkaan voi änkeytyä lenkille melkeen jokapäevä Varisjärven maastoon, en vaan jokapäivä viiti kysellä kaveripiiriä läpi - ihan siltävaralta ettei tule paha mieli kelleen. Sillontällön laittelen koodia tuttuille että lenkkiseuraa vailla, jos ei useammankaan kysymisen jälkeen tärppää, kysymisen into hiipuu. 

Mulle henkilökohtaisesti ystävyys on kahen kauppa. Jos ja kun minä autan ja kuuntelen, on toisenkin velvollisuus olla siinä osassa. Kaikilla on joskus suruja, murheita, kipuja, sairautta, elämä mullinmallin - ei pelkästään yhdellä kourallisella ihmisiä maailmassa.

Mulle on elämän varrella siunaantunut vaikka minkälaista tilannetta ystävien "takia" ja olen niistä hyvinkin onnellinen - minulle on suotu tilaisuus näyttää että minuun voi luottaa. Ja olen voinut kysyä heiltä vastavuoroin jeesiä, joskus sitä apua kuitenkaan saamatta. Silloin sapettaa että en koskaan enää suostu mihinkään kissanristiäisiin apulaiseksi tai korjaa tietokonetta tai käytä autolla kaupassa - koska minäkään en saa apua. Mutta en viitsi katkeroitua, sen verran on kova tuo iho että kärsii sapettaa melkoisen paljon ennenkuin alkaa ratkeilla liitoksistaan :)

Aion jatkossakin auttaa ystäviäni jotka sitä apua pyytää. Otan koiran keskellä yötä hoitooni kun lähet synnyttämään, vastaan sulle puhelimeen kun olet just viemässä kuolemansairasta koiraasi klinikalle tai haen sinut jatkoilta sunnuntai-aamuna toiselta puolen kylää. Sitä varten minä olen, kun kysyt vaan - tässä minä olen :)

Mutta se siitä, ihmisiä tulee ja menee - ja aion jatkossakin pitää samaa linjaa ihmissuhteissa - minä soitan jos on asiaa, sinä soitat jos on asiaa. Ja jos en ole soittanut sulle vaikka neljään kuukauteen - en ole sinua silti hylännyt, ole hyvä ja ota kännykkä kouraasi ja kysäise mitenkä pyyhkii.

Ystävät voi soittaa niinkin typeriä asioita että mitä sulla on leivän päällä. Tai ystävä voi kiireen vilkkaa hakea Maxista tarjouslonkeroa jos työläinen ei itse ehdi töiltään ennen sulkemisaikaa. Tälleen se toimii! Sitten ne voijaan yhdessä vaikka juua kiitoksena palveluksesta!

Tätähän se elämä on, tulee asioita vastaan jotka voi koiranpaskan tavalla kaataa roskapönttöön ja jatkaa elämää :) 

Käyttäkää aikanne niihin jotka käyttää aikaanne teihin ♥

On olemassa ihmisiä vaikket vuoteen olisi kuullut hänestä pihaustakaan, jutut jatkuu samoina siitä mihin ne viimeks jäikään. Ehkäpä siinä on se salaisuus, kumpikaan ei pidä toistaan itsestäänselvyytenä. 

Parisuhde vaatii myös samanlaista työtä, toisen auttamista mäessä ja mäen alla. Itse noron kourissa maatessani mies otti nartut ja lähti niiden kanssa "vähän pyöräilemään". 18 kilsaa ne meni tässä pitkin kotikontuja! Sata pistettä ja tasan varmasti lähen ens kerralla Mansen Mörinöihin enkä jää istumaan autoon minkään koneliikkeen pihalle.

Tässäpä on loppuun vielä kiteyttävä lause: tee toisille niinkuin haluaisit itselleenkin tehtävän.

Se on "Kultainen Sääntö" vuodelta 1500 luvulta Euroopasta, pitää pirun hyvin paikkaansa.

Posio RN 7.5.2016

Taas jälleen kerran, sinne sertijahtiin lähettiin akkain kanssa. Mies joka talossamme asustelee, lähti kisamakkarapalkalla hovikuskiksi ja viralliseksi koiranraapijaksi ja reissuketjuksi. Miten sitä nyt voesi vielä kuvailla. Kaunis aurinkoinen ilma, tuulinen kuitenki että koiraeläimillä oli oikein lokoisat oltavat :)

Tuttuja koiria oli kehänvarrella, Rovaniemen ja Kemijärven näyttelyistä - malamuuttipuolelta oli kans tuttu tyyppi jo useamman ryhmänäyttelyn tiimoilta. Mukavaa että tälleen tapaa vain tietyissä paikoissa tiettyjä ihmisiä :) Voi mennä morjestelemaan ja jakaa hirvenmaksanamuja.

Kehä oli myöhässä ja sen verran etukäteen tarkastelin tilannetta että tuomari juoksutti todella paljon. Mietin vaan mitenkä joskus paukahtanut jalkani kestää nurmikolla kirmailun tennareissa. Koitin sitoa kengät jalkaani ettei pottuvarpaassa verikään kiertänyt.

Taigalla oli yks luokkakaveri, me saatiin kuitenkin ERI ilman SA:ta, tuomarin näkemys oli että Taigalla on ikäisekseen älyttömän syvä rintakehä - ei saisi syventyä ollenkaan. Se siitä, koira vaihtoon ja lihapullatäydennys farkkujen perstaskuun. Killeriina esiintyi kuitenkin edukseen, ei heittäytynyt selkärangattomaksi lierolonkeroksi tuomarin lähestyessä tai koittanut murskata sen nenää. Malttoi juosta sievästi eikä tällä kertaa paskantanut kehään.... Hyvä Taiga!

Venuksella oli kolme luokkakaveria, joista me sitten päästiin ekalle pallille SA:n kanssa. Kilpailuluokassakin kiilattiin edelle ja taas se vanha hauska tunne verien kuohumisesta hiipi suonistoon. Siitä suoraan valittiin paras narttu, samalla kaavalla mentiin, tuomari viitteli ykköspallille ja kätteli. Kehäsihteeri vinkkasi silmää ja kysyi että kelpaako serti. No mitäpä luulet kelepaako, sikshän täällä ollaan damn :D Ei muutaku sertie ja ruusuketta kouraan.

Isäntä ja Taiga olivat sillä väliin hävinneet omalta paikoiltaan, kuulin Taigan rääkyvän melkoisesti ja esittävän villihevos-showtaan kun oltiin mamman kanssa kehässä. Onneksi huskyihmiset tietää ettei tässä ole mitään hätätilannetta kyseessä, on vaan elämäänsä vittuuntunut teini joka purkaa kaiken ängstinsä kiljumalla.

ROP-kehässä sitä juostiin. Juostiin ja juostiin. Vielä kerran juostiin. Meinas henki ja usko loppua - lopultakin se päätti! Uros vei ROP-tittelin ja me saatiin hyvin ansaittu VSP :) IHANAA!

Isäntä nappasi meistä sertikuvat, kasattiin retkituolit ja hyvästeltiin kehätutut - lähettiin äkkie kohti pitsapaikkaa. Koirat pisti kerralla nukkumaan, olivat ihan poikki siitä odottelusta ja hälinästä. Taiga varmaan väsyi siitä ränkymisestä, mokoma tursas.

Siinä oli meidän näyttelyura, kolme sertiä. Niitä niin kovasti on metästelty, kierrelty kehiä ja tässä se nyt oli. Jotenkin haikea olo mutta jotenkin helpottunut ja levollinen mieli - yksi etappi on taas selän takana. Venus mahdollisti kaiken tämän näyttelyharrastuksen, tuntuu kyllä mukavalta että päästiin maaliin saakka! Vielä se kisakoetulos - sitte FIN MVA <3 Ens talveksi tekemistä että saadaan valjakko kasaan ja reeniä alle!

Katsotaan josko joskus huvittais kierrellä keräilemässä cacibeja, yks tarttis suomen kamaralta ja loput sitte jostain muualta. Saapi nähä, onhan mulla tuo Taiga jonka kanssa "tahkota" :)

BOB Black Happies Dalton BOS Winter Chaos Flame of The West © Victoria Ryytty

Mukavasti on meidänkin vitriini saanut täytettä. Monenkin mielestä nuo ruusukkeet ja pahviläpyskät on joutavanpäivästä roinaa. Mulle ne on muistoja hetkistä joidenka takia ollaan pistetty ihtemme ja koiramme likoon, on reenattu ja kuljettu, yritetty uudestaan ja uudestaan. Ja sittenkun se tavote on saavutettu - miks heittäisin muistot mäkeen? En miksikään vaan hankin isomman vitriinin xD

ROP/VSP ja SERT-palkintoina ei yleensä ole muutakuin ruusuke ja pysti - nyt oli Pentikin 1,5l keraaminen kuppi! Saapi koerat uuven juoma-astien vai ottasikko itelle murokupiksi... 

Taigan kanssa Kajaanin ryhmikseen kesäkuun alussa.. Mutta seuraavaksi arvon yleisö, arvostelut:

Tuomarina Maija Mäkinen:

Taiga: "1-vuotias feminiinen narttu, jolla melko hyvät mittasuhteet. Raajakorkeutta voisi olla hieman enemmän. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Kaunis niska. Vahva selkä ja häntä. Hyvin kehittynyt runko. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Hyvä häntä. Hyvät käpälät. Liikkuu tasapainoisesti mutta etuaskel voisi olla pidempi. Ihastuttava käytös. Hyvä turkki joka kauniissa kunnossa." JUN ERI1

Venus: "5-vuotias feminiinen narttu jolla hyvä rungoon pituus ja ylälinja. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Kaunis kaula, hyvä runko. Riittävä raajakorkeus. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut, hyvin kulmautunut takaa. Hyvä luusto, hyvä häntä. Hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvällä askeleella ja oikealla teholla. Hyvä häntä, miellyttävä käytös." 

KÄY ERI KÄK1 SA PN1 SERT VSP

Ei pöllömmät arvostelut, hännät on kyllä hyviä täytyy sanoo ;)

Kemijärvi RN 2.4.2016

Piipahdettiin eilen lauantaina Kemijärvellä missikisoissa akkain kanssa. Kukonpierun aikaan liikenteeseen, räntäsateeseen ja tiellä 15cm loskaa. Onneksi Kuusamon jälkeen selkeni ja arska alkoi paistaa! Tylleröt oli taas niin kovin nätisti kehänlaidalla, ei ollu häkkiä eikä mitään. Isäntä oli kuskin ominaisuudessa mukana, mutta kyllähän se kehän laidalla toimi pitelijänä ja koirien raapijana!

Kuvia ei tältä reissulta tullut, aamulla vilkuillessani ikkunasta totesin ettei oteta kameraa vesisateeseen haitoksi. Ois pitäny, niin korea keli! Nämä allaolevat kuvat on pääsiäiseltä otettu, en tykkää laisinkaan päivityksistä joissa on pelkkä teksti. Hyi saasta!! 

Kuusi koiraa kisaamassa joista kaksi omiani, loput neljä enemmän tai vähemmän tuttuja! Malamuuttikehän oli ennen meitä ja sielläkin oli samoja naamoja, hauskaa nähdä tämmösiä kehänreunatuttuja kun muualla ei olla missään tekemisissä :) Jos sinä mustavalkoisen "Veeti"- nimisen junioriuroksen kanssa liikkuva naishenkilö luet tätä, terveisiä vaan - sinulla kaunis koero!

Kehä oli ihan kamala, jäätikäs ja jostain kohtaa sulanut. Ja joku pökelö pisti vesisateen pelossa kumpparit jalkaan!!!

Tuomarina Perttu Ståhlberg, Marja Talvitie perui tulonsa. 

Taigan arvostelu:

"Hyvä koko. Hieman lyhyt runko. Kaunisilmeinen pää. Lyhyt kaula ja pystyt lavat. Saisi olla voimakkaammat kulmaukset varsinkin edessä. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvälaatuinen karva. Hieno häntä. Liikkuu tasapainoisesti."

Tuloksena JUN ERI ilman SA:ta, tuomari kätellessä sanoo että tarttee vielä aikaa, nuori koira ja hyvältä vaikuttaa :) Taiga oli kehässä kiltisti vaikka oltiin yksin luokassa, kehänlaidalla oli muutama räyhäävä valkoinenhirvikoira... Antoi kopeloida hienosti EIKÄ ISTUNU häntään koskettaessa. Se siitä, koira vaihtoon ja odottelemaan Venuksen kehää.

Venuksen arvostelu:

"Hyvä vahvuus. Oikeat mittasuhteet. Sopusuhtainen ja oikeailmeinen pää. Hyvä kaula. Pysty olkavarsi. Rintakehä saisi olla pidempi ja lanneosa lyhyempi. Pitkässä karvassa. Liikkeessä hieman pehmee selkä. Erinomainen käytös."

KÄY ERI, ei SA:ta. Meidän karkelot oli siinä, Venus oli kehässä rauhallinen itsensä kuten aina, antais varmaan mitata kuumeen metrin pitusella kuumemittarilla - kunhan vaan saapi sen maksanamun palkinnoksi :) Mutta erinomainen käytös, sitä se truly on - aina ♥

Tallitoveri veti sitten potin kotiin, viimenen serti sieltä napsahti - hyvä Mara ja Kiri!

Tylleröt on menossa seuraavaksi Posiolle 7.5 Maija Mäkisen silmän alle :)

Hankikannolla

Akankutale sairastaa aggressiivista lentsua, kurkkukipeää ja ihan jäätävää lihaskipua. Koirien lenkitys on silti hoidettava vaikka pää olisi pumpattu täyteen räkää. Helpoiten tämä tapahtuu kun ajaa pyräyttää möksälle, pistää trackerin helisemään ja ite ylipukeutuu toppakamppeisiin ja syö särkylääkkeitä noinniinkuin snäkseinä. Koirat kyllä lenkittää itse itsensä kun itse mummokävelee pitkin kelkanjälkiä ja hieroo räkäviisarista tippuvaa liejua. 

Taigaa en ottanut lainkaan lenkille mukaan, se kiusaa Venusta jostain syystä TODELLA paljon kun ovat vapaana - että Venus pyörii minun jaloissa eikä juurikaan ota juoksuaskelia. Eikä Taiga lähe ukkojen kanssa hillumaan, ne antais kyllä feedbackia kun ei haluta enää olla leikkikaluna. 

Ajattelinkin sijoittaa Taigan velimielipuolensa kanssa asustamaan hetkeksi aikaa. Ehkä lenkkeilytkin suoritetaan samaisessa seurassa, siltä koiralta tuloo suora ja rehellinen palaute jos joku ei miellytä :D Tekis terää tuolle herhiläiselle.

Old School-porukka tutkii maastoa ja ympäristöään porukassa. Kukaan ei kiusaa ja roiku jaloissa - valjaissa, pannassa, hännässä. 

Kurko on aina yhtä kunkku ♥

Dimmu taas, no, oman elämänsä intiaani... 

Nyt kuitenki eletään toivossa ja vedetään inkivääriä, valkosipulia, buranaa, panadolia ja kuumaa teetä niin että lentsu kaikkoaa hiiteen. Pääsis lomilla ees lumikenkäilemään normaalisti!

Synttärit Taigan tahtiin

Semmonen kiemurteleva rääpäle se oli vuosi sitten.

Kitisijä, kätisijä, tomera ja ruuannälkäinen pikkuinen koiranalku.

Hello World, gimme 5!

Nyt siitä on kasvanu koirannäköinen, edelleen ruuannälkäinen, kiemurrella se osaa varsinkin jos just mahasta kynsittää ja kätisee jos joku ei mee mieliksi. 

Koirathan ei synttäreistään, jouluista, pääsiäisistä, juhannuksista tai mistään muistakaan kissanristiäisistä tajua mitään - ihmisiä varten ne on. Mutta oli kiva "juhlistaa" vuosipäivää käymällä normaalilla lenkillä koirien kanssa, Taiga ehkä sai puoli lihapullaa enemmän. Lenkki oli muuten ihan samanlainen kuin jokapäivä ennenkin; sata lasissa mennen, tullen ja vielä palatessa!

Taiga leikkii emollaan vieläkin, joskus mietin että tuleeko tuolla äeteekoiralla milloinkaan tarvetta siipauttaa niin että karvat pöläjää? 

Kurko se osaa tuon "juostaan yhdessä kohti auringonlaskua"-kohtauksen aina yhtä hyvin. Minun paapa, ukki-punainen. Mokoma lihapullataskun vetoketjun turvavarmistin ♥

Ettepä arvaa mistäpäin tuuloo kun kahtoo edellä menevän siperialaisjunan peräsimiä.. Niin kauhea tuuli että tukka lähtöö! Koiranharjauskelit, ei jäis käsiin tupot roikkumaan.

Taigan mielestä jokapäivä on yhtä juhlaa, kun saapi oman lauman kanssa hassutella ja leikkiä törmäysautoja. Sataviiskyt lasissa ja häntä suorana!

Siperialaisjuna menossa kohti tuntematonta sinistä hetkeä.. Minun pikkulauma!

Jos ihan rehellisiä ollaan, meni varmasti puoli vuotta Taigan tulon jälkeen ennenkuin alkoin tykkäämään siitä ihan oikeasti. Olihan se ihana pentu ja vaikka mitä, sitä ei voi kieltää. En tiedä miksi en saanut luotua siihen samanlaista suhdetta jo heti pennustapitäen kuin näihin muihin. Käytiin pentukurssilla ja hömpötettiin paljon, kuljetin sitä kylillä ja oudoissa paikoissa, sosiaalistin ja tein kaikkea mitä olen aina pentujen kanssa tehnyt. Joku siitä vaan puuttui.

Mietin että olinko silloin niin kiinni uudessa työssä että joku näkymätön kuori, ehkä stressi, aiheutti tämmöisen poissulkemisen tai tunteettomuudeen. Ei muka ollut aikaa tykästyä tuohon mustavalkoiseen palleroon? Taiga oli kyllä villi, tuli myöhällä iällä sisäsiistiksi ja ränkyi öiseen aikaan häkissä. Mikään näistä ei ole syy jättää koiraa ilman rakkautta.

Ihan yhtä viheliäisiä on nämä muutkin olleet; Kurko on tappanut kissan, ollut porojen perässä karkuteillä, ollut ekan vuoden elämästään yksi läpipaskopersereikä, aiheuttanut tappeluita niin urosten kuin narttujen kanssa. Dimmu on repiny kolme auton peräkonttia, yhden sohvan, laittanut minut muuttamaan kolme kertaa peräjälkeen kunnollisen koiraystävällisen kodin perässä, sitä on pitänyt operoida ja huolehtia terveyden puolesta. Venus karkaillut, aituroinut, oppinut myöhään sisäsiistiksi ja ajanut poroja vuorokausitolkulla. Mikään näistä syistä ei ole ollut niin vakava, että olisin lakannut välittämästä. 

Harmittaa nyt jälkikäteen etten huomannut tätä asiaa kuin vasta hetki sitten. Taigasta on kasvanut ihana teini, nöyrä, kovin läheisyydenkaipuinen pikku pieru. Se syö, se juo, se vetää, tulee toimeen, nukkuu yönsä, tykkää matkustaa autossa ja on hiljainen. Se on siis kaikkea mitä koiran pitää meidän elämässä ollakkin. Miksen huomannut tätä aiemmin? Onneksi koira ei sitä tajua että emäntä on kiitänyt jossain uraputkessa niin ettei koiraansa muista taputtaa ja helliä. Aika hämmentävää huomata moinen asia ettei joku laumasta olisikaan yhtä tärkeä kuin toinen. Tämä asia on korjaantunut, onneksi.

Ihmisten tulis joskus elää kuin koirat, hetkessä. Tässä ja nyt. Iliman ressiripulia ja jännittämistä.

Hyvää syntymäpäivää Killeriina ♥

Dimmukin pääsi karkeloihin mukaan, sitä ei niinkään kiinnosta lihapullat - se yleensä jumittaa ittensä isoon lumiseen ojaan josta ei pääse muutakuin mamman avustuksella pois. Määkimällä apua saa!

Ihanaa aurinkoista kevättä lukijat! Pääsiäisenä räjähtää potti - pohjanmaan vahvitus sampiakseleineen tulee taas! :) Kuvaoksennus on taattu. Toivokaamme pilkkikelejä ja aurinkohankia!