Synttärit Taigan tahtiin

Semmonen kiemurteleva rääpäle se oli vuosi sitten.

Kitisijä, kätisijä, tomera ja ruuannälkäinen pikkuinen koiranalku.

Hello World, gimme 5!

Nyt siitä on kasvanu koirannäköinen, edelleen ruuannälkäinen, kiemurrella se osaa varsinkin jos just mahasta kynsittää ja kätisee jos joku ei mee mieliksi. 

Koirathan ei synttäreistään, jouluista, pääsiäisistä, juhannuksista tai mistään muistakaan kissanristiäisistä tajua mitään - ihmisiä varten ne on. Mutta oli kiva "juhlistaa" vuosipäivää käymällä normaalilla lenkillä koirien kanssa, Taiga ehkä sai puoli lihapullaa enemmän. Lenkki oli muuten ihan samanlainen kuin jokapäivä ennenkin; sata lasissa mennen, tullen ja vielä palatessa!

Taiga leikkii emollaan vieläkin, joskus mietin että tuleeko tuolla äeteekoiralla milloinkaan tarvetta siipauttaa niin että karvat pöläjää? 

Kurko se osaa tuon "juostaan yhdessä kohti auringonlaskua"-kohtauksen aina yhtä hyvin. Minun paapa, ukki-punainen. Mokoma lihapullataskun vetoketjun turvavarmistin ♥

Ettepä arvaa mistäpäin tuuloo kun kahtoo edellä menevän siperialaisjunan peräsimiä.. Niin kauhea tuuli että tukka lähtöö! Koiranharjauskelit, ei jäis käsiin tupot roikkumaan.

Taigan mielestä jokapäivä on yhtä juhlaa, kun saapi oman lauman kanssa hassutella ja leikkiä törmäysautoja. Sataviiskyt lasissa ja häntä suorana!

Siperialaisjuna menossa kohti tuntematonta sinistä hetkeä.. Minun pikkulauma!

Jos ihan rehellisiä ollaan, meni varmasti puoli vuotta Taigan tulon jälkeen ennenkuin alkoin tykkäämään siitä ihan oikeasti. Olihan se ihana pentu ja vaikka mitä, sitä ei voi kieltää. En tiedä miksi en saanut luotua siihen samanlaista suhdetta jo heti pennustapitäen kuin näihin muihin. Käytiin pentukurssilla ja hömpötettiin paljon, kuljetin sitä kylillä ja oudoissa paikoissa, sosiaalistin ja tein kaikkea mitä olen aina pentujen kanssa tehnyt. Joku siitä vaan puuttui.

Mietin että olinko silloin niin kiinni uudessa työssä että joku näkymätön kuori, ehkä stressi, aiheutti tämmöisen poissulkemisen tai tunteettomuudeen. Ei muka ollut aikaa tykästyä tuohon mustavalkoiseen palleroon? Taiga oli kyllä villi, tuli myöhällä iällä sisäsiistiksi ja ränkyi öiseen aikaan häkissä. Mikään näistä ei ole syy jättää koiraa ilman rakkautta.

Ihan yhtä viheliäisiä on nämä muutkin olleet; Kurko on tappanut kissan, ollut porojen perässä karkuteillä, ollut ekan vuoden elämästään yksi läpipaskopersereikä, aiheuttanut tappeluita niin urosten kuin narttujen kanssa. Dimmu on repiny kolme auton peräkonttia, yhden sohvan, laittanut minut muuttamaan kolme kertaa peräjälkeen kunnollisen koiraystävällisen kodin perässä, sitä on pitänyt operoida ja huolehtia terveyden puolesta. Venus karkaillut, aituroinut, oppinut myöhään sisäsiistiksi ja ajanut poroja vuorokausitolkulla. Mikään näistä syistä ei ole ollut niin vakava, että olisin lakannut välittämästä. 

Harmittaa nyt jälkikäteen etten huomannut tätä asiaa kuin vasta hetki sitten. Taigasta on kasvanut ihana teini, nöyrä, kovin läheisyydenkaipuinen pikku pieru. Se syö, se juo, se vetää, tulee toimeen, nukkuu yönsä, tykkää matkustaa autossa ja on hiljainen. Se on siis kaikkea mitä koiran pitää meidän elämässä ollakkin. Miksen huomannut tätä aiemmin? Onneksi koira ei sitä tajua että emäntä on kiitänyt jossain uraputkessa niin ettei koiraansa muista taputtaa ja helliä. Aika hämmentävää huomata moinen asia ettei joku laumasta olisikaan yhtä tärkeä kuin toinen. Tämä asia on korjaantunut, onneksi.

Ihmisten tulis joskus elää kuin koirat, hetkessä. Tässä ja nyt. Iliman ressiripulia ja jännittämistä.

Hyvää syntymäpäivää Killeriina ♥

Dimmukin pääsi karkeloihin mukaan, sitä ei niinkään kiinnosta lihapullat - se yleensä jumittaa ittensä isoon lumiseen ojaan josta ei pääse muutakuin mamman avustuksella pois. Määkimällä apua saa!

Ihanaa aurinkoista kevättä lukijat! Pääsiäisenä räjähtää potti - pohjanmaan vahvitus sampiakseleineen tulee taas! :) Kuvaoksennus on taattu. Toivokaamme pilkkikelejä ja aurinkohankia!