20.3.2011

Kiiminki, Aarnivalakiat 19.3.2011

Arska paistoi niin kommeasti ku lähettiin lauman kanssa taipaleeseen. Pientä eripuraa tuli nuorisolla kontissa, Dimmulla siitä muistona reikä poskessa. Hänen Ylhäisyytensä Wiima Kiukkunen ei tahtonut takapaksiin miehiä, joten Dimmu sai oikeestaan koko matkan köllötellä johtajan paikalla - vänkärin takana ;)

Pientä kiireenhivakkaa meinasi tulla, pari kertaa pysähdyttiin, ensin vain katsomaan mitä ne tappelee ja toisen kerran kahvelle. Oltiin puoli 12 perillä, ja kauheata kyytiä ilmottamaan koirat kokeeseen mukaan! ONNEKSI aikataulut oli taas muuttunu ja tyttöjen suoritus oli parin tunnin päästä :) Kerettiin hyvästi pishattaa hiskit, ja Ginikin jopa MELKEIN väänsi kakkosen hihnassa :O

Koirat lähti koeosuudelle, minua jännitti niin maan pirusti. Dimmu jäi karjumaan konttiin, ois niin palavasti sekin halunnut tulla.. Noh, lähtö oli ainaki niin räjähtävä ettei toisella väliä. Gini paineli menemään kuin ripulitautinen orava. Wiimaa epäilytti ainaki puolen sekunnin ajan, mutta lähti sekin kiskomaan ku pääsi ujouden kynnyksen yli.

Kuusisen Eilan kanssa siinä vaihdettiin sanat kokeen menosta, hyvin oli emännät toiminu, eivätkä olleet pelänneet KELKKAAKAAN!!! JEEE!!! Ainut missä pieni notkahdus, oli toisen valjakon ohittaminen. Paikallaolo, suunnat, uukkari, työskentelyinto jne oli menny nappiin. Way to go girls! Ginin tulos REKÄ-YLE1 ja Wiima REKÄ-YLE2 :)

Koirat autoon ja kohti kotia.. Tehtiin kotimatka pidemmän kaavan mukaan, minun tuurilla taas jälleen kerran, auto sanoi yhteistyösopimuksen irti. Pienen keskustelutuokion jälkeen kuitenkin Volvo rupesi toimimaan, hitaasti ja varmasti päästiin kotiin. Hiskit oli aivan poikki, ei ääntäkään kuulunut koko matkalla. 

Sitten jäädään vaan odottelemaan postikuorta, jossa Ginin kultamitali ja palkinto, sekä molempien tyttöjen arvostelulappu :)

Mahottoman isot kiitokset myös kyytipoijjalle, ois ollu meleko tappinen reissu keskenään kulkea ; )) Eiköstä ens vuonna uudestaan?

Ja ne, ketkä odottaa kuvia tyttöistä koetilanteessa; siellä satoi ihkaoikeaa räntää ko. hetkellä, niin kamera sai olla laukussa..

Ajettiin alkumatkasta jonkun höyhenpetterin ylite, ja sepäs löytyikin sitten syyläristä nukkumasta....Tässä otos siitä: 


17.3.2011

Silmäpeilaus

NIIN ja se tärkein jäi.. Kurko ja Dimmu menee loppukuusta peilauttamaan silmänsä.. :) JÄNNITTÄÄ! Dimmuhan on viisviikkosena käyny tarkeissa, mutta Kurkon silimistä voi odottaa mitävaan.. Toevotaan parasta! :)

Äiti, näen kaiken neljänä..

Niimpä niin, niimpä niin ;) Punaniska ja vähemmän punaisempi niska on nyt majailleet pikkusta vajaan viikon meillä! Gini ja Wiima on olleet ihan superhuomaamattomia, ihan älytön ero kun vertaa esmeks Siskaan :D Sisäkoiraksi ovat oppineet ihan helkkarin nopeasti, erityisesti tuo sohvannurkka ja peitonalus kiinnostaa tyttöjä suunnattomasti. Dimmu on aivan poikki all-the-time kun on haaremi mitä pitää kurissa ;)) Kurkosta taas on helekkarin hauskaa voi vetää nelinkertaista vapaapainia (sikälimikäli neitokaisia huvittaa tuon möyhyn kanssa leikkiä).. :D

Ajettu on neljänä päivänä viikkossa. Otettu kelekanpärinä-treeniä mökillä, ohituksia, paljonpaljon suuntia, paikallaoloja, kestävyyttä, ylämäkiä, alamäkiä.. KAIKKEA! Onhan se poijjaat erilaesta nelosen porukalla ajella kuin kolmella.......

Lauantaina punapaholaisen keula kohti Huttukylää, Aarnivalakioihin käyttökokeeseen. Neitokaiset lähtee hakemaan rodunomaista käyttökoetulosta, toivotaan että kaik männöö hyvin ja tyttelit saa realistiset arvosanat :) Dimmu lähtee mukkaan pällistelemään, en tiiä pääsöökö apujoukkoihin vetämään. Kurkku jää kottiin pitämään koppia lämpimänä..

Tokoilut on täältä viikkoa jääny kokonaan, ku on ollu parempaakin tekemistä ; ))) Mitä nyt ruokakupin edessä ja vieressä ja takana ja eessä on seuruutettu ja perusasentoa viilattu.. Perussettiä?

Käyn ahon laitaa.....

Maanantai-aamun aloitus ;)

Ura edessä - kamera kierossa

Tyttäret todennäkösesti on ainaki vielä ens viikon meillä, sittenpäs ens viikolla rutistetaan irti kaikki mehut kaikista.. Kun on uraa jäljellä, ja näillä muutamilla paukapäillä sitä virtaakin kiitettävästi.

On muuten helkkarin hienoa herätä aamulla elävän huskypeitteen alta ;)

9.3.2011

Kevättä rintakarvoissa!

Kesää kohti mennään - harmi! Rekikausi kauneimmillaan juurikin nyt. Noh, nautitaan niistä muutamista ajoista vielä, mitä jäljellä on :) Perjantaina saadaan nauttia rekiurista oikein neljän koiran voimin! Mulle on tulossa siperialaislähetys Kajaaniin ylihuomiseksi, pitää käydä karvanopat noutamassa kaapunnista. Ajattelin heti alkutekijöinä käyttää kaikki neljä hiskiä koirapuistossa juoksemassa, ennenku niitä iskee porukalla Volvon pikkuruiseen konttiin.. Todennäkösesti siellä katotaan heti kaapin paikka, kun seurassa on yhdellä munaksella varustettu himohiiri.. :D

Rekihommissa ollaan oltu enemmän ja vähemmän. Kuski ite sairasti pitkän tovin kuumetta ja räkätautia, mutta nytten alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa - huh! Koirat on saanu semmosen vajaan pari viikkoa vaan miettiä rekiuria, ovat olleet niinku hiihtolomalla! Tokoiltu on, kummankin hiskin kera. Eilen piipahdettiin oikeen pallohallilla Kajaanissa KSTK:n vuorolla reenailemassa. Kurkohan oli ihan onnesta soikeana, ei niistä ympärillä olevista koirista vaan namipussissa lötjöilevistä nakinmurusista.. Seuruutin sitä oikeestaan vaan, muutamia maahanmenoja ja sitte vaan yleisesti häiriössä nakkikontaktissa ja hanskassa pysymistä. Eiköhän me tästä vielä päästä pilkunhiomisen makuun.. :D

Viikonloppuna oltiinkin mökillä, kuvat kertokoot lisää.. <3





Siskan ollessa meillä hoidossa, rekihommia harrastettiin ihan luvattoman komeilla keleillä:



Siskan pitkä kieli halusi takertua lukkoihin, ja siitäpä sitten pienet verinäytteet pitkin poskia...







15.2.2011

Ystävällisie pakkaspäevie

Oli eilenaamulla niin virkeä olotila, kaiken tuon pakkasen, auringon ja koirien yhdistämänä että piti heti herättyään alkaa valmistella Ystävänpäivä-ajelua! Pakkanen kipusi tuonne lähemmäs -30 asteeseen, karvalakkia ja takkia päälle ja eikun menoksi. Koirilla oli ihan uskomattoman paljon energiaa, näyttivät aamupissillä käydessään repiävänsä liitoksista! Millon repivät toisiaan ystävällisesti hännästä, ja toisena hetkenä pallottelivat jäätyneellä pökylällä.. Koirat takasin pirttiin, emäntä vaatteisiin ja juhdat valjaisiin.

Kurko ei tällä kertaa edes mennyt valjaita karkuun, eikä ole nyt ontunut - kiitos ahkerien venyttelyiden ja pienen vedottoman loman :) Dimmu tuttuun tapaansa veti kilarit kun sai valjaat päälle, siinä piti jo melkeen koveutua kun näytti melkosta kamelinpaskarallia käynnistelevän...pöljäke :D

Ihan siedettävät rekimaastot ;)

Ei pohjaan poijjaat palele....
Jokaiselle, myös karvaisille ja karvattomille maapallon asukkailla tasapuolisesti: kirpakkaa myöhästynyttä ystävänpäivää ♥

Kurkon tokoilut, kontaktit ja seuraamaan lähtemiset on parantunu huimasti. Ei lähde käskyn tultua heti hyökäsemään eteenpäin, vaan odottaa kontaktissa että millon minä lähen liikkeelle! Edistystä siis :) Ei olla otettu kuin muutamia askelia seuruutusta, tällä viikolla oiskin tarkotuksena sitte ottaa seuraamistreeniä ihan, sitä innolla odotellessa. Ei malttasi sorvin ääreen lähteä, ulkoilma on niin kaunis ja kutsuva. Sitä voisi kasvattaa tuommosen samanlaisen kaksinkertaisen turkin kuin nuo hiskit, ja asustaa nämä kevätpäivät ulkona.

Pennuntuoksua ilmassa, meidän omaan pikku koiraystäväpiiriin on tulossa pieni ja tulinen kummajainen. Martta, Nuutti-tätisetä ja Miina-täti pääsöö penneliä hoitelemaan. Tervetuloa sukuun puppy!



13.2.2011

Sielu lepää..

..jalaksilla. Oikein! Eilen oli niin mahottoman hyvä ilima, ettei yksinkertaisesti voinu tehä juuri mitään järjellistä, ennenkuin pääsi tuulettamaan koirien sekä omia ajatuksia raikkaaseen kevätilmaan :) Koirat oli niin virkkuina, vaikka on kuinka tahkottu ruoka-aikoina kontakteja ja seuraamisen alotuksia - ei niitä aivojumpilla saa pidettyä onnellisina.

Nakkasin nelosen liinat varastoon ja laitoin koirat vierekkäin juoksemaan. Aikasemmin on menty Dimmun johtajakoiratreeniä niin, että se on yksin keulassa ja Kurpatti tulee pyöräkoirana perässä. Kurko itseasiassa keskittyy paremmin hommiinsa takana. Dimmulla tuttuun tapaan itkuaminen alkaa valjaat on päällä ja liinat on kiinni. Kurkoa suoraan sanottuna vitutti koko homma, ois ollu paaaaaljo kivempaa hyppiä kinokseen ja säikytellä sieltä minua.. mokomakin.

Pakkasin kamerankin rekipussiin! Pääsi Nikonikin pois laukusta vihdoinviimein..



Kuvauksellinen Kurko, kuten aina


Dimmun taidot kärkikoirana on parantuneet huimasti, se ohittaa edelläkävelevän koirakon vauhdilla ja kiskoo Kurkonkin mukaansa! :) Alkaa pikkuhiljaa luottoa tulla enemmän ja enemmän. Paikallaolo otettiin järvellä, about viiden minuutin stoppi ja kuvaustauko - ilman ankkuria! Jibii!  Pitkästä aikaa kruisailtiin jäällä, on jäätyny ne vedet jään päältäkin tulipalopakkasten ansiosta! Hurautettiin sitten kävelijöiden ihmetykseksi vielä pitkä pätkä jalkakäytävää, tulipa ohituksia ja suuntia samalla koulittua. Hyvä mutta äkänen reissu!

Lopuksi vielä posetus kotipihasta, uudet remelit kaulassa. Kiitokset vaan Henttisen Jonnalle ja hänen käsityötaidoilleen :)

8.2.2011

Verilätyn perässä

About vuosi sitten tämä harrastelu alotettiin. Nyt ollaan siinä pisteessä, että aletaan treenaamaan niin tavoitteellisesti ja kovasti, että ensi kesänä olis tarkotus lähtiä kokeilemaan tuomaroitavana käymistä :) Niin ja puhutaan harrastuksesta nimeltä tottelevaisuuskoulutus a.k.a. toko.

Onhan myö puskatreenattu, itseopeteltu jne, mutta kylläpä teki kutvosta käydä ihan valvovan silmän alla kouluttautumassa. Tais olla tää "eka" kerta omistajan mielen muokkaamista, ettei nää automaatio-liikkeet oikeen puskisi esille. Oikeestaan se oli kehonhallintaa : DD Kurko oli oikein nokkelana, virheet mitkä tuli - oli itse ohjaajan syytä. Naksut väärissä paikoissa, väärällä jalalla seuruuttamaan lähteminen, ärräpäiden lennättäminen. Noh, on syytä itse parantaa eri kehonosien käyttämistä ja käyttämättä jättämistä. Koira kyllä tajuaa mitä tehä, mutta meneehän siinä ite kukanenki sekasi, ku keholla viestii toista ja suullisesti toista?! Vai hä. Menisin toki itekki, jos joku osottais mulle vessaa ja käskisi tehä ruokaa...

Motivaatio itselläni on ihan valtava, teetätin heti iltaruualla kunnollisia sivulletuloja, kunnollista kontaktia jne. Kurko kestää toistot hyvin, vaikka itse treenistä oli ehken tunti aikaa. Otin Dimmullekin perusjuttuja, sivulletuloa, pari askelta seuraamista ja kontakteja - raukkaa rupesi kaikki se koulutusmäärä ramasemaan että piti ruuan jälkeen konkoilla kohti jenkkisänkyä ja höyhensaaria.... ZzzZzzZZZZzzz

D ajoi katolleen.


Kati ja Kurko, syksyllä 2010 tokoilemassa

Kurkon kanssa on ollu ehken päällimmäisenä ongelmana tuo irtipysyminen, mutta tänään miekkonen jaksoi  keskittyä minuun (tai siis niihin verilättyihin) ja pysyi hihnatta lähellä! Ihminenkin liikkui ihan lähistöllä, kouluttajan lisäksi. Kurkku ei niistä isommin välittänyt, olihan kyseessä sentään niinkin iso asia kuin hengissä pysyminen eli syöminen! Aluksi oli pitkä liina (sama kuin kuvassa) perässä roikkumassa, mutta vaihdettiin se sitten ihan semmoseen koulutusmalliseen tosi lyhyeen remmiin josta sai kätevästi nykästyä tarpeen tullen.

Canistempuksen sivu ei taida riittää kaikkeen tähän kirjotukseen, mutta ehkä sinne jotain pientä mahtuu! ;D