18.6.2019

Onko meitä enää olemassa?

Niin kauan on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Elämä on ollut viimeaikoina - korjaan viimevuosina niin kiireistä että harrastukset on jääneet aikalailla unholaan. En ole blogia enkä sen seuraajia kuitenkaan unohtanut. Se on aika-ajoin pyörinyt mielessä ja olen käyttänyt jopa tietokonetta auki kirjoittaakseni jotain - mutta en ole tiennyt mistä aloittaa. No, kerrotaanko näin tiivistetysti että ollaan me täällä edelleen, vaikkakin hiljaista on ollut.

Laumassa on tapahtunut muutoksia. Yksi nuppi on tullut lisää, pieni slovakialainen tättähäärä Vienna. Vienna oli todella odotettu penneli, niinkuin kaikki koirat tietenkin, mutta tämän pennun odotuksessa oli jotain erilaista vibaa. Tekikö siitä pennun odottamisesta erikoista se, että sen taustalla oli erityisen mieluinen koera? Vai se, että meillä ei ole ollut pentua vuosikausiin? Vai se, että eläissäni odotin näin kauan pentua. Laitoin kasvattajalle viestiä joskus alkuvuodesta ja jäin odottelemaan milloin nartulla alkaa juoksut. Tiedättepä te, onnistuuko astutus, tuleeko tarpeeksi pentuja, onko sopivaa pentua, myypikö kasvattaja sulle pentua tänne periferiaan? Satamiljoona kysymystä, oli muuten google kääntäjä kovassa käytössä :D

Mutta pieni saapui onnistuneesti Suomeen 20.5. ja on eleskellyt villiä pennun elämää täällä Kaenuun  korvessa! ♥



Taiga on edelleen lauman villikko. Sille kuuluu erityisen hyvää, täytti keväällä neljä vee ja on elämänsä voemissa.



Venus, meidän tuleva veteraani! Täyttää ihan pian 8 vuotta. Mihin tää aika menee, siis voi herrantähen! Venus on laumassa se äeti, pesee kaikkien korvat ja naamat mennentullen - ja palatessa. Myös ihmisten. 



Kurko, meidän Grand Old Man ♥ Täyttää ens viikolla jo ykstoista. Vauhti on alkanut hiipua, mutta silti se jaksaa vaan vipeltää nuorten tahdissa. Ruokahalu on edelleen pettämätön, sohva on paras paikka nukkua ja naapurin tunkiolle pitää karata jos silimä välttää. Eli käytännössä mikään ei ole muuttunut paitsi vauhti. 



Mintusta voisin kirjoittaa 800sivuisen kirjan, nimittäin sairaskertomuksista ja sen metkoista seikkailuista. Se täytti nyt keväällä 2v. Aloitti viime syksynä jäniskoiran uransa, saalista tuli melkein viiden puppelin verran. Jänisjahdissa syyskuussa kolaroi kepin kanssa ja nyt kesäkuussa on vasta siitä täysin toipunut. Minttu pääsee siis syksyllä taas mehtään - se liene tärkeintä. Muutama näyttely kesälle katsottuna, josko se olis viime vuodesta pikkusen kehittynyt. Mintusta on kehittynyt mukava unikaveri, unta riittää ja rakko kestää yllättävän pitkiä aikoja :D Peittoon kiva kääriytyä ja potkia vieruskaveri lattialle.



Lunasta on kuoriutunut kova leikkijä. Aikaa se vei, mutta nyt se leikkii ja hämmentää muiden kanssa ihan täyttä päätä. Aiemmin oli aika räväkkänä tappelemassa kun kierrokset yhtään nousi. Nykyvään se kestää kovemmatkin painit, lempikamu on Taiga. Luna on myös kova akka kaivamaan. Lunaa oli tarkoitus käyttää jalostukseen, mutta sen silmistä löytyneet ahtaat kammiokulmat pisti suunnitelmat uusiksi. Luna täyttää syksyllä viisi vuotta. Se on ahkera työmyyrä valjaissa ja syksyä jo kovasti odotellaan.



Kesä on ollut kivaa aikaa touhuta pennun kanssa. On pitänyt tomerasti muistella mitä on elämä pennelin kanssa, pikkupissejä, pikkusia päikkäreitä, lyhyet opetustuokiot, jatkuva nälkä ja terävät hampaat. Mutta se luottamus minkä pennun kanssa on saatu rakennettua - on ihanaa! Vienna on just niin hyväpäinen kaveri kuin toivoin sen olevankin. Toivon siitä myös pontevaa rekikoiraa, tietenkin!



Olemme kulkeneet paljon pennelin kanssa yksin erilaisissa paikoissa, sitä ei tunnu hätkäyttävän mikään. Paitsi lattialle tipahtanut kokovartalopeili, sitä se säikähti.



Kurko-ukki opettanu mm. suossa piehtaroinnin. Ai että se tekee kutvosta! Mukula kahto mallia ja hetken perästä oli itekkin kierimässä :D



En tiedä oletteko huomanneet yhden naaman puuttuvan. Laumasta on myös lähtenyt yksi. Dimmu nimittäin. Se lähti tietoisesti, mutta kuitenkin yllättäen pari viikkoa sitten. Se olisi pian täyttänyt 10 vuotta. Kirjoitan siitä oman postauksen, kunhan saan kasaan ajatukseni ja voin luoda Dimmua kunnioittavan kirjoituksen.

Kurkokin jo ikämiehiä, joten ei koskaan tiedä milloinka on viimeinen yhteinen hetki käsillä. Toki, se hetki voi tulla myös nuoren koiran kanssa. Tiettävää on, että yhteiset retket maastossa on jo ehtoopuolella, joten haluaa niihinkin retkiin ja hetkiin panostaa kympillä. 




Näihin tunnelmiin ja ajatuksiin, kulkekaa metissä ja soilla, pyörikää kanervikoissa, nuuskikaa metän tuoksuja. Nauttikaa! Nauttikaa myös ystävistä, niin koira- kuin ihmisolennoista. 

Anteeksi vielä tämä loputon hiljaisuuteni. Meillä on kaikki kuitenkin ihan hyvin, on ollut suuria aallokkoja elämässä mutta veneessä on pysytty. 

En tiedä olenko tippunut jo kärryiltä tämän blogin pidon kanssa, lukeeko näitä enää kukaan? 

8 kommenttia:

  1. Lukee. Ainakin yks entinen pohojosen likka, joka joutu työn perässä etelään. Olen lukenut jo Venuksen pentuajoista, joten aina välistä tulee kurkittua, josko uusia postauksia olisi tullut. Onnea uudesta vekarasta! Ja tietysti voimia ikävän keskelle. Onneksi on muistot joille hymyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöset kommentit ne jaksaa tuo lisäpontta! Kiitos kun olet roikkunut mukana :)

      Poista
  2. Edelleen luetaan, kiitos kun kirjoitat! Pahoitteluni Dimmun poismenosta <3 Ja onnea uudesta pennusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos <3 Elämä tuli ja elämä meni. Mutta elämä jatkuu.

      Poista
  3. Minä lukisin mielelläni lisääkin!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Oli kauheen hankala koota ajatuksia että miten saisin lyhyeen kirjotukseen kaiken oleellisen esille. On siitä tainnut saada selvän kuitenkin :)

      Poista

Jätähän terveisie, niistä myö tykätään!