Puolivuotta pikakelauksena

En jaksa sen koommin selitellä miksi päivityksiä tulee niin harvoin. Kun ei ole aikaa. 

Pikakelauksena edellistä päivityksestä tähän päivään, kuvat ovat laatua matkapuhelin. Ihkaoikea kamerakin kerää pölyä, ei ole aikaa kuvata. Mutta täällä ollaan edelleen :D

Aloitetaampa siitä mistä viimeksi jäätiin syyskuussa. Meillähän koirat kulkee mukana metällä, yksi tai useampi aina völjyssä. Venus ja Taiga erityisesti on olleet mukana, Venus kiertelee erinomaisesti puskia ja kuusenjuuroksia - ajelee linnut lentoon. Taiga taas osoittautui vedestä hakevaksi, kylläpä on omistaja ja omistajan kakslahkeinen olleet hyvillään kun ei oo itellä tarttenu suonlaijassa heittäytyä kelteisilleen..

Tämän kuvan jälkeen tapahtui jotain mikä vieläkin nostattaa karvoja ja vilunväristykiä. Venus oli normaaliin tapaansa maalintumetällä matkassa, sille saatiinkin yksi akkateeri. Nosti ilmaan, näytti missä istua tököttää ja yhen hutiammunnan jälkeen otti haavakon kiinni.

Isäntä otti koeron vielä toiselle reissulle mukaan, jotta saisko akkateeren kaveriksi lautaselle muutaki kuin pottuja. No, Venus oli rynnännyt hajun ja äänen perässä puskaan niinkuin kuustoistamiljoona kertaa aiemminkin. Van sieltäpä se ei sitten tullutkaan. Tutkapanta sillä oli kaulassa mutta se oli jostain syystä mykistynyt eikä antanut paikkatietoja vaikka manuaalisesti siihen viestiä pukkasi.

Se on ennenkin tehnyt katoamistemppuja joten jäätiin anoppilaan odottelemaan että eiköhän se sieltä tule, tulee pois kun saapi kyllikseen ajaa sitä elukkaa jonkaperään lähti. Meni kolme tuntia, viis tuntia. Hyvissäajoin ennen hämärää jalkauduin maastoon, pillitin, huutelin, kuulosteli. Ei mitään, kaueampaa kuului vaan hirvikoiran tasaista möykettä. Sitten käytiin jo mönkijällä, samaa reittiä ajamassa missä on aiemminkin juoksutettu koiria. Ei vilaustakaan. Sitten hypättiin jo autoon ja kierreltiin lähitiet ja talotkin, kukaan ei ollu nähny mitään. Ihanku tuhka tuuleen hävinny koko koera. 

Hämärän laskeutuessa laajennettiin reviiriä, laitoin facebookkiin ilmoituksen. Kyllä tuntui  kurjalta, ei hajuakaan mistä lähteä ehtimään, ei jälkeäkään, kukaan ei ole nähnyt, ei  mitään johtolankoja. Ja ne v*tun koiransyödäsudet. Illalla tuli kaksi puhelua, oli nähty yksin liikkuvan kaaaaaukana kaukana lähtöpaikastaan, tiellä oli kävellä kässehtiny kaikessa rauhassa eikä ollu säikkyny autoja eikä ohikulkijoita. Sännättiin tietenkin sinne ajelemmaan ja kahtelemaan. Turhuutta. Lopussa käytiin jo kotona syömässä ja tankkaamassa auto ja jatkettiin. Etsintäpartioon liittyi pari muutakin, oli nimittäin iso alue etsittävänä. Pimeä syyskuinen yö ja vesisade, näkyvyys todella huono. Onneksi Venuksella oli heijastinliivit. Kummallakin oli aamulla aikainen nousu eikä etsintää voinut enää jatkaa, ajattelin että pakostakin se jonkun talonpihaan menee kerta on niillämain liikkunut  - lähdettiin kotiin. Kello oli  jotain puoltayötä.

En kerenny kauaakaan olla körsöllään kun facebookin messengeri soittaa että hei hei hei sun koiras on meidän auton edessä, mitä tehdään? Neuvoin että rauhallisin liikkein ja elein houkutelkaa sitä vaikka syömään tai autoon sisälle. Siinä ajassa kerkesin hypätä vaatteisiin, varustauduin makkaralla, Dimmulla, ohtalampulla ja kumppareilla. Nilkka suorana paikanpäälle. Oli ollut jo tulossa peräkontin luukulla van oli säikähtänyt jotain ja kaikonnut mehtään. Pääsin paikalle ja huomasin muorin kiertelevän puskissa, se ei tunnistanut edes oman auton ääntä saatika minua ja Dimmua. Koetin houkutella makkaralla ja Dimmua huudattamalla, ei tullut lähemmäksi. Lopuksi otin auton ja ajelin hiljoksiin tietä edestakaisin, Venus vilahteli välillä ajovaloissa - mutta ei puhettakaan että olisi tullut lähemmäksi. Loppujen lopuksi se hävisi mehtään kokonaan. Kello jotain 01:30, ajelin vielä lähisoratiet ja painuin kotiin surullisin mielin. Mietin vain sen hätääntynyttä ja arkaa olemusta, itketti. 

Laitoin kellon soimaan aamuviideksi, silloin olisi jo jollainlailla valosaa. Otin taas Dimmun ja makkarapaketin, suuntasin paikkaan jossa Venus viimeisen kerran oli ajovaloissa. Kävin muutaman maalaistalon pihassa kääntymässä ja huhuilemassa, tuloksetta. Kerkesin ajaa muuteman talonpihasta pois kun puhelin soi että "taisit käydä juuri meidän pihassa, nyt se koira on täällä". Passatin pakosarja punaisena kiirehdin paikalle, oli mennyt aikaa ehkä kolme-neljä minuuttia soitosta ja koira oli taas kaikonnut. Talon mies kertoi että koira oli ilmestynyt heti kun olin lähtenyt ajamaan pois. Venus oli ontunut ja kävellyt hiljokseen. Mies oli koittanut houkutella ruualla, mutta nyt tutun auton ääni oli ollut tärkeämpi. Pahus, melkein! Kävelytin Dimmua talon lähistöllä ja huudatin sitä tahalteen. Venuksen tassunjälkiä oli pihatiellä paljon, siinä se oli varmaan yölläkin tallustellut. Muistin siinä vaiheessa soittaa töihinkin että voinko vaihtaa iltavuoroon että olen etsimässä koiraa. Sain juoda talossa aamukahvet, odoteltiin josko Venus taas kuuli oman volkkarin ronklatuksen tulisi takaisin. Ei pihausta tai vilausta, kunnes. Puhelin soi ja hätääntynyt naishenkilö soittaa että koirasi makaa täällä ojassa, vain pää liikkuu, varmaan on jäänyt autonalle ja on loukkaantunut. 

En tiedä muistinko kiitellä kahvesta ja pullasta talonväkeä, niin kiirelähtö tuli. Talosta oli matkaa tähän löytöpaikkaan ehkä 300metriä, niin lähellä se oli!! Vedet nousi silmiin kun siinä muutaman kymmenen sekunnin matkan aikana kerkesin ajatella rakasta koiraani, oliko se todella loukkaantunut, oliko minulla mitään millä lopettaa kärsivää ystävää, ei kirvestä, ei puukkoa. Pahimpaan valmistautuneena kaasutin paikalle, siihen oli pysähtynyt tuttu  metsämies tämän hädissäänolevan naisen avuksi. Ne olivat Venuksen ympärillä ojassa, ja todella - vain pää nousi. Kurkkua kiristi ja kuumat vedet alkoi kiehua silmissä sumentaen näön. Matkaa koiraan oli ehkä 20 metriä kun näin mehtämiehen nostavan Venuksen jaloilleen. Se kuitenkin lyhistyi heti istualleen. Pistin juoksuksi ja kutsuin Venusta nimeltä kun matkaa koiraan oli enää muutama metri. Silloin se nousi jaloilleen ja suorastaan kiipesi syliini, hyrisi ja vinkui, nuoli vimmatusti ja hyvättä kietoi kipeän kroppansa ympärilleni. Kyllä tunnisti mamman ja auton ja oli oikein onnellinen. Kumpikin meistä ♥

Itkuhan siinä pääsi itelläkin, halasin mehtäukkoa ja sitä löytäjänaista oikeen kovasti. Mehtäukon kanssa kävelytettiin Venus autoon, kaikki jalat toimivat, verta ei ollut missään, ei haavoja mutta tassuihin kun katsottiin niin siellä se lyhistymisen syy olikin. Etuanturat oli enemmän ja vähemmän auki. Kello oli kahdeksan aamulla. Venus löytyi 25km päässä katoamispaikasta, mutta vain luoja tietää kuinka montakymmentä kilometriä se on laukannut, näköhavainnot aiemmin siitä oli tehty todella paljon sivumpana. 

Kannoin Venuksen sisälle, laitoin sille heti ruokaa tulemaan. Soitin töihin, että tulossa ollaan mutta kestää vielä. Pannullinen kahvea, jotta jaksaa rautakaupan tiskillä hymyillä silmät turvoksissa kahden tunnin yöunien jälkeen. Seurasin Venusta melkeen tunnin että alkaako se ruuan jälkeen jotenki käyttäytyä oudosti tai kipuilla tms. Puin sille Back On Trackin ja laitoin tötterön päähän. Mamma nukkui tyytyväisenä omalla petillään ja minä lähdin töihin. 17tuntia, tankillinen dieseliä, kakstoista litraa kyyneliä ja stressihormoneja, Venus onnellisesti kotona ♥ ♥ ♥ ♥

Kuskin puolen etutassu oli pahempi, siinä oli iso palkeenkieli jonka alta valui nesteitä. Tassu oli kuuma ja himpan turvonnut. Muita toimenpiteitä ei tehty kuin puhdistusta ja ilmakylpyä. Tassu kuvattu löytymispäivän iltana. 

Muori saikin olla BOT selässään melkeen viikon, niin kankea se oli. Tossut kummassakin etujalassa ulkoilujen aikana ja tossu kuskin puolen etusessa pihkavoiteen ollessa tekemässä ihmeitä. Ja tietenkin sisäkoirana. Kipeiden tassujensa kanssa sisällä paranemassa. Mamman hellässä hoivassa. 

Kaikille tassuongelmien kanssa painiville suosittelen Pihkavoidetta. Ei mitään apteekin höpöhöpö-Abilaria vaan ihan oikeata pihkaa. Minä moisen tuotteen löysin paikallisesta Supermarketista, otin suoraan koirille oman, itelleni oman ja vielä huulirasvaksi tarkoitetun sörpötin. Suosittelen!

Paranemisvuorokausi nro 3. Leikkasin palkeenkielen pois, tassu oli rasvattuna tossussa pari kertaa päivässä - muuten ihan vaan ilmakylpyjä. Kuumotus oli laskenut mutta turvotusta oli vielä. Ihmekkös tuo.. Uusi musta antura kasvaa vauhdilla, tuntui sormeen kovalta ja hennolta, kuin sipsiä että menee helposti rikki!

Paranemisvuorokausi nro 6. Uutta anturaa kasvaa vauhdilla eikä "haava" ole enää niin selvä. Pihkavoijekuuri jatkuu edelleen eikä isoja liikehdintöjä tehty. Vain pehmeällä alustalla ja tossutettuna. Tässä kuvassa taidettiin olla ekaa kertaa reissun jälkeen tarhassa muiden koirien luona kylässä :D

Paranemisvuorokausi nro 10. Tassu on kokonaan ummessa, uuden ja vanhan anturan eroa ei enää huomaa. Vähän meinasi kesiä tuo antura koko alalta - mutta se kuulunee asiaan? Liikkuminen on edelleen rajoitettua vain toisessa jalassa tossu! Ekalla lenkillä taidettiin käydä tasan kaks viikkoa tapaturmasta, fleksissä ja kenkä jalassa. Suhteellisen puhtaasti liikkui, ei kyllä pakkaunu metän puolelle ollenkaan. Vähän ulkoilmaa muun lauman kanssa ja takasi toipilashommiin.

Isäntä päätti sitten että tuo vanha panta korjataan ja ostama uuen tilalle. Joten taloon tuli kaikkien pantojen panta, Supra! =) Kyllä on tyytyväisie oltu ja kovassa käytössä ollutkin. Ei oo tarttenu pelätä että tulee katkoja tai panta menöö jumekseen.

- - - 

Meillä on kuitenkin liikuttu ihan normaalisti, yksin ja yhessä. Siskakin piipahti pari päivää. Äkkilähtö takasin kotiin kun Taigalla alkoi juoksu! Kerettiin käydä muutama hyvä reissu pyörällä näiden mustavalkoisten pökelöijen kans..

Reenattiin myös porukalla. Saatiin reeniseuraa belggari-Särmästä ja Riikasta. Mukavia hetkiä!

Kerettiin tyttöjen kans ajaa muutama reissu kicksparkillakin, ennenkuin Taigalle todettiin alkava kohtutulehdus - varasin suoraan ajan leikkaukseen ettei tämmöstä pääse tapahtumaan enää. Venus on jo täysin parantunut. Lumi tuli suhteellisen aikasin, mutta sehän perkele kerkesi sulaa viiteen kertaan ennen pysyviä nietoksia..

Ja kuinkas ollakkaan, ei kahta ilman kolmatta. Taigan leikkauspäivänä pojat ottivat kovemmin yhteen. Dimmusta meinasi tulla Yksikorvainen Kolmivarvas. Kerkesin väliin onneksi ja korva säästyi. Taiga leikattiin ensin ja Dimmu parsittiin kasaan. Voe pyhä sylvi että osaa se sitten kerrassaan vastustaa! No, tikkie tikin perään ja sairaslomalle. Taigan leikkaus oli aiheellinen myös siksi että se lähtisi talveksi kasvattajansa luokse Inariin - talvitöihin! Ei tarvitse töissäollessaan huomioida juoksuja eikä sen jälkeisiä tulehduksia. Nyt on kaikki Katsin koirat leikattuja, turvaseksi-koiria :D

Haavat lähtivät paranemaan hyvin kummallakin. Ongelmia oli lähinnä Dimmun kanssa lääkkeiden syönnissä, tietenkin sille koiralle jonka kanssa hankalinta - määrätään eniten lääkkeitä. Kahdesti päivässä. Ou mai kaad että sai välillä pelätä sormien puolesta kun tuonne jauhelihamyllyyn sormiaan työnsi. Loppujen lopuksi kaikki ok, ja kuurit saatiin syötyä.

Toisena vai kolmantena päivänä operaatioista koirat alkoi oudosti turpoilemaan. Dimmu aloitti. Aamupalalla ennen töihinlähtöä näin että nyt on jätkällä Johanna Tukiais-mallin huulet, jatkoin aamutoimien tekemistä ja turvotus senkun nousi pitkin päätä. Soitin taas jälleen kerran klinikalle että voidaanko tulla näyttämään. No mehän päästiin, Dimmun pää muhevasti jo turvonnut. Henki kulki eikä kieli ollut pöhössä. Samanlainen "kohtaus" kuin pari vuotta aiemmin. ELLä pisti kortisonia niskaan ja otin koiran autoon töihin että voin seurata vointia. Turvotus alkoi laskea eikä sen koommin näkyny. Turhauttavaa kun koiralla tulee tuommosia oireita eikä tiedä mistä ne tulee. 

Lumi maassa, ei pitäsi olla ötököitäkään. Ei ollu syöny mitään luvatonta kotona, vain sitä ruokaa mitä oli syöneet aiemminkin ongelmitta. En kerrassaan löytänyt syytä moiselle. No, koira oli jälleen normaali. Onneksi oli tässä tapauksessa vertaistuki kenelle viestitellä, nimittäin ystävän koira oli kans vakavasti sairaana. Toinen toistaan tukien viesteillä ja puheluilla on näistäkin soista noustu!

Taigan turvotus alkoi illalla, sen huulet oli kuumat ja kovat. Niitä ei kuitenkaan kutittanut eikä koira päässyt niitä kynsimään kun törppö oli päässä. Nyt ajattelin että perkele kerta koira vaan pötköttää ja makoilee niin antaa olla. Jäin alakertaan nukkumaan että jos yleisvointi heikkenee yön aikana niin kuulen hädän.. Taas viestiä ystävälle että ei tästä paskasta tule loppua! Onneksi oli joku jolle vuodattaa, isäntä varmaan oli jo korviesa myöten täynnä tätä "kato nyt sillä tuossa tuommonen, onkohan tuo normaalia"-yliherkkyyttä. Kiitos siitä, olisin varmaan saanu porttikiellon paikalliselle klinikalle kun jatkuvasti soittaa tai kärrää turvonneita huskejaan paikalle...

 Heräilin yöllä taskuvalottelemaan koeraa joka suorastaan vittuuntui kun vääntelin sen kiepistä pois ja venyttelin naamaa ja huulia. Turvotus oli lähinnä huulissa ja silmien ympärillä - kuin itikkalauman syöneenä. En ymmärrä. Koirat on olleet portin takana saunakamarissa työpäivät, yöt. Eivät ole siellä repineet mitään, eivätkä olleet saaneet mitään erikoista ruokaa. Vain lääkkeitä. Mien ne reagoisi lääkkeisiin vasta parin päivän vasteella? No, siitäkin selvittiin säikähdyksellä ja vähillä yöunilla.

Nyt kun kaikki koirat on ehjinä ja Dimmun päälaki melkein karvansa kasvattaneena, voidaan jälleen todeta kaiken paskan kaatuvan niskaan yhdellä kertaa. Siitäkin paskakasasta on selvitty, kuin ihmeen kaupalla. Tuntitolkulla huolta ja murhetta, mahanväänteitä ja ruokahaluttomuutta. Joissain tapauksissa voi sanoa että vuorokausitolkulla. Jokainen vastoinkäyminen kasvattaa, nahka senkun paksunoo. Ja kun on kelle soittaa tai viestittää, tuntuu että huolet puolittuu heti!

Ainut näkyvä asia tästä kaikesta on jäänyt, että ukkojen välit on niin surkeassa jamassa etten ole uskaltanut pitää niitä samassa tarhassa vieläkään. En tiedä mistä tappelu lähti, mutta Dimmu siellä oli alimmaisena, Kurko kiinni korvassa ja tytöt siinä ympärillä näpsi mistä kiinni saivat. Saa nähdä mihinkä suuntaan ukkojen välit menee, mutta tarhojen välinen portti pysyy kiinni toistaiseksi. Harmittaahan se, mutta tämmöistä laumakoirien kanssa elo pahimmillaan on. En minä silti vaihtaisi näitä mihinkään muuhun. Raakoja mutta rakkaita ♥

Venus ja Taiga siellä Inarissa Alpha Polaris-safarilla kiidättää asiakkaita uusiin seikkailuihin, luovat ikimuistoisia elämyksiä ja kokemuksia. Keväällä nähdään muorit! Ikävää ei ole kerennyt potea, on ollut niin paljon äksöniä kotopuolessa. 

Josko minä taas puolen vuoden päästä päivitän tätä lukemistoa :D Koetan parantaa tapojani...